Hoi palvelu - älä karkaa älyseinään ja automaatteihin!

Taidan olla jo sopivasti vanha ihminen, koska jäykistyn kauhusta kun näyttää siltä että metrolippua ei saa kuin automaatista, lentokoneeseen pitää yrittää kahden automaatin kautta ja taskuvarkaat ottavat kohteekseen. Vähän lohduttaa että myös 40 v nuoremmat näyttävät myös "sekoilevan" automaattipalveluissa ja myös nuoremmilta varastetaan lompakoita ja käsilaukkuja.

Kävin Tukholman risteilyllä ja laivaanpääsyn automatiikka on kohtalaisen kivuton. Riittää kun näyttää viivakoodin lukijalle. Sitä ei kukaan huomaa, että minulla aina aluksi maihinnousukortti väärinpäin ja ihmettelen miksi portti ei aukene mulla. Toistaiseksi vielä hoksaan virheeni.

Viikkarin laiturista aina kävelen Tukholman keskustaan, mutta Värtanin satamasta pitää matkustaa metrolla ja takaisin voi kävellä, jos energiaa riittää. Värtanissa näytti, että lippuja ei enää myydä lehtikioskista, koska  asemahallin seinustalle on ilmaantunut kolme maksuautomaattia, mutta vielä oli lippuluukulla ihan ihminen pelastamassa automaattipelkoiset.

Tukholmassa oli loistava syyssää, tyyntä ja aurinkoista. Tunnelma vähän laski, kun huomasin että taskussa ei enää ollut puhelinta, jolla olin kuvannut matkan varrella muistilappuja itselleni. Pihistäjä sai huonon saaliin.  Puhelimeni oli jo vähän jeesusteipillä korjattu. Mutta omalta kannaltani Tukholman roskakoriin katosivat Itävallan kuvat ja kaikki yhteystiedot. Olen joskus kirjoittanut kaikki puhelinnumerot paperille, mutta en ole päivittänyt listaa moneen vuoteen.  Nyt vain odottelen soittoja tai etsiskelen Fonectasta. Kaksi numeroa olen tallentanut uuteen puhelimeeni, johon en edes osannut vastata ennenkuin kaivoin netistä 200 sivuisen käsikirjan, jossa jo noin sivulla 40 kerrottiin, miten vastataan.Toivottavasti muistan vielä huomenna.

Energiani kuitenkin häipyivät Tukholman aurinkoiseen säähän ja palasin kipinkapin  metrolla takaisin laivalle. Kävelin satamassa laivan aurinkokannella ja askeleita kertyi vaivaiset 22 000. Tavoite ko päivälle oli 30 000 ...

Mikä muuttui, kun 70 vuotta täyttyi?

Vuosi 1945 oli ensimmäinen suurten ikäluokkien vuosi, joskin vasta elokuusta lukien syntyvyys "räjähti". Eliniän odote naisilla oli 61 vuotta ja miehillä muistaakseni 58. Kovin oli erilainen Suomi silloin. Nyt 70 vuoden  ja 1 viikon ikäisenä pakosta tulee mieleeni elämän jatkoaika.  Todennäköisesti olen vähän terveempi kuin 7-kymppiset vuonna 1945. Mutta ikälisät tulevat. Ihan oikeesti tunnen itseni  uupuneeksi jo klo 10 illalla. Lonkka on kiukutellut liki 3 viikkoa ja olen odottanut jospa aika hoitaisi. Sen verran kiukkunen lonkka on ollut, että päädyin ostamaan flunssaburanaa, koska sen  voi liuottaa veteen ja imeytyminen alkaa jo suussa. Tänään onnistui Lavis melkein ilman  kipua. Vähän fuskasin. Ja se annettanee anteeksi ikäni vuoksi, koska kyseessä ei ollut mikään senioritunti, vaan myös 3-kymppiset osallistuivat samalle tunnille.
Toimeen ryhtyminen on työn takana. Pyykkikasa on odottanut silitystä kokonaisen viikon. Silitän aika harvoin  - yleensä vaan sivelen suoraksi. Piti silittää, kun tulin kotiin, mutta ei onnistunut.
Muisti pätkii ns. ikään kuuluvalla tavalla toistaiseksi. Tärkeitä menoja en vielä ole unohtanut, mutta muutamia tilaisuuksia, joihin olen luvannut mennä, on jäänyt unholaan. En ollut merkannut allakkaan.

Olen seurannut muutamien 71 vuotiaiden  ystävieni elämää tänä vuonna. Vakavia terveysongelmia on ilmestynyt ja tulkintani nyt on, että ei 70 v. ole mikään erityisen huono ikä, mutta vuoden kuluttua on jo paljon enemmän asioita, joita ei pysty tekemään terveyden pettämisen takia. Siis kiitos ja kunnioitus jokaiselle kohtuuterveelle päivälle.
Perustsekkaukset ovat tänä vuonna siirtyneet syyskuulta lokakuulle. Lääkäriaikaa on siirrelty edestakas. Nyt voimassa oleva aika on neljäs. Vielä sekin ehditään muuttaa.
Näillä eväillä mennään.

SYKSY saa

Syyskuu hyvällä alulla. Mieli vielä myöhäiskesässä. Mutta havahduin tänään aamun pimeyteen (ukkospilvi) ja kaivoin kirkasvalolampun esiin. Samalla muistin myös joulun. Olin unohtanut kysellä jouluaskartelutilaa maahanmuuttajalasten käyttöön yhdeksi päiväksi. Saa nähdä onko vielä mahdollista saada ko. "avustus" näinä aikoina. Teimme tämän vuoden suunnitelmat alkuvuodesta. Maailma oli erinäköinen. Pienen ryhmämme vapaaehtoistyö kohdentuu jo aiemmin Suomeen tulleiden maahanmuuttaja perheiden lapsiin, joiden vanhemmat ovat tulleet rauhattomilta alueilta. Mamumummoja olemme.

Joulun lisäksi muistin, että syksyn lukujärjestyskin pitäisi tehdä. Lukujärjestyksessä on pääpaino liikunnalla. Liikunta on yksi keino torjua pahista tai oikeastaan monta pahista näillä vuoskymmenillä.
Ensi viikolla alkavat jumpat. Kuntosalikorttikin on, mutta tarkistin elokuun käyntikertani ja saldo oli 0.   Kuka nyt helteellä rehkisi salilla.

Olen taas ensi  viikolla koiramummona. Remontin ja maalin ja lakkojen hajun keskellä koiranelämä ei ole hyvää koiranelämää. Mummolassa saa viettää koiranelämää, 4 lenkkiä ja vähän ylimääräistä herkkua, päiväunet mummon kainalossa eikä joudu olemaan yksin. Ja jos on joku yli 30 min kestävä meno,  niin sitten tulee "koiranlikka" paikalle.

Suorapalvelua

Kolmen viime päivän aikana olen kokenut vanhanaikaista "suorapalvelua". Sunnuntaina tarjosin lähisuvulle lounaan lapsuuteni maisemien Kyläkrouvissa. Kasi puhelinsoittoa. Alustava varaus ja vahvistus ja sain lisäksi pienet lisäpalvelut, joista en ollut mitään maininnut. Erinomaista ruokaa ja palvelua.

Toinen palvelu koski paljon parjattua autoalaa. Olin poikani autolla liikenteessä viikonvaihteessa ja ykskaks autossa jokin kolisi. Vanhan ihmisen korvalla kuultuna kyseessä oli mekaaninen vika. Poikani tarkisti alustan ja sanoi, että sillä voi ajaa, mutta mene Kannelmäkeen, sieltä voi saada pikaisen avun. Systeemi oli mainio. Korjaushallin seinällä oli ruutupaperi, ja siihen laitoin auton rekisterinumeron ja se oli jono. Kun tulin auton kanssa parkkikselta paikalle, niin sain ajaa suoraan huoltohalliin. Auto tuli kuntoon ja kohtuu hinnalla. Ei ajanvarauksia eikä kalleinta korjausvaihtoehtoa. Vaan vanhanaikainen pakoputken hitsaus.

Ja kummmassakaan ei käynyt pankkikortti. Toisen summan maksan pankkisiirrolla ja toisen maksoin käteisellä ja siitä sain asiallisen kuitin.

Oikeaa palvelua! Suoraan työn tekijöiltä tilattuna ja kontakti säilyi tekijöihin.

Kehäradan testailua

¨-Olen kokeillut kuinka kehärata "helpottaa" liikkumista esim. lentoasemalle. Olen ollut kolme kertaa "töissä" Asuntomessuilla ja käyttänyt bussi-junayhteyttä ja paluumatkalla olen testannut lentokenttäyhteyttä.

Tänään kävi juuri niin kuin ei pitäisi käydä.  Matka asuntomessuille kesti ja kesti.  Arvioin noin 1 km kävelymatkavauhdin väärin ja myöhästyin bussista noin 1 min, seuraava tuli kuitenkin jo 10 min kuluttu, mutta oli 3 min myöhässä pysäkkiaikataulusta. Vaihdoin junaan, ja   asemalta lähti juna,kun olin liukuportaiden puolivälissä. Seuraava tuli 11 min kuluttua, joten yli 20 min odotteluaikaa. Yhdeksän km:n matka kotoa Asuntomessuille kesti 50 min.

Talvella kyselin reittisuunnitelmia ja miten pääsen parhaiten Tikkurilaan. Bussilla ja junalla kertoi HSL:n suunnittelija. Nopeimmillaankin  bussi-junamatka kestäisi 30 min, koska yleisin kohteeni on uimahalli ja juna ei pysähdy kohdalla.  Bussiyhteyteni taitaa säilyä, mutta toinen sopiva bussireitti lakkautetaan. Ja mitä vaikuttaa ajoaikoihin, kun myös "koululaisbussi" lakkautetaan,

Helppo on matkustaa pöydän ääressä nopeasti, jos käyttää vain ns nettoaikoja. Apuajat ovat sitten toinen juttu.Kehäradan uusien junapysäkkien  pitkähköt kävelymatkat, liukuportaat tai toimimattomat hissit pidentävät matka-aikaa. Yhtenä lauantaina Aviapoliksen pysäkin kaikki liukuportaat näyttivät punaista valoa ja olivat stop-tilassa, Kivistön asemalla kerrotaan, että hissit on suljettu ja osa liukuportaistakin. Et sillee ... Vaikka olen julkisen liikenteen kannattaja ja käyttäjä, niin niinsanotusti ottaa pattiin kehäradan hypetys. Voisin laittaa kilven lentokenttäjunaan - bussilla olisit jo perillä.

Purnaan, vaikka omat kulkuyhteyteni suurinpiirtein säilyvät? Osa suorista bussiyhteyksistä katkeavatja pitää etsiä uudet yhteydet. Matka-aikoihin pitää lisätä 10-20 min lisää vaihtojen takia. Kun tähän ikään on ehtinyt, niin ei enää kiirettä töihin eikä lastenhoitoon. Ehkä purnaan toisten puolesta?

Kesää odotellessa

 

Kesä on mennyt palellen mökissä juhannuksen aikoihin. Mutta onneksi pieni helle sattui Ruisrockin aikaan. Meikämummo teki elämänsä ensimmäisen kunnollisen festarikeikan. Tuskassa olin kerran aikaisemmin, mutta olin vain muutaman tunnin. Ihmeesti saa energiaa nuorista ja (nuoriso)musiikista. Kuitenkin lauantain 35 000 festarivierasta rupesi ahdistamaan ja jäi kokematta Haloo helsingin keikka. Hyvä reissu kaikenkaikkiaan.
Ensi viikolla se tulee - HELLE. Oiskohan 5 hellehälytystä mennyt ohi. Kuitenkin pääkaupunkiseudulla on heinäkuussa ollut ihan kohtuullinen sää. Olen viettänyt useaan otteeseen koiramummon elämää ja vietän sitä parhaillaan.Vain kerran olemme olleet lenkillä sateessa ja päivälenkkejä on neljä. Eikä helle enää Suomeen jaksa...
Kirjallisuuslajini on  muuttunut - koiranakasvatus/ruokaoppaita on ainakin viisi yöpöydällä. Mutta nyt lienee aika päästää koirulit yöunille. Nukkuvat päiväunipaikoilla. Ja varmaan jokainen arvaa mikä on yöunien paikka.

Matkailu avartaa - torjuu dementiaa

Pitääköhän  otsikkofraasiin uskoa? Joka tapauksessa  maailma ja sen ihmiset ovat erilaisia kuin tässä  5 km säteellä pyöriessä. Osaan kauppareitit ja reitin kirkkoon. Liikuntaryhmänikin löydän Uimahallilla. Miten kauan onnistun toimimaan sisäympyrän ulkopuolella?
Todistelen itselleni, että en heitä eläkesenttejäni turhanpäiväiseen, kun oman päätökseni mukaisesti kerran kuussa suuntaan maailmalle. Totuuden nimessä aika lyhyt on maailmasäde. Onneksi VR:n tarjoukset, OnniBussi ja laivayhtiöiden tarjousmatkat mahdollistavat eläkemummon maailmanmatkailun. Maailmanmatkailukohteisiini kuuluvat myös kotimaan kohteet, mm. Espoo, joka minulle aika tuntematon Nuuksion bussilinjaa lukuunottamatta.

Viikonvaihteessa kiivetessäni Tukholmassa Södermalmin korkeita kiviportaita pohdin vieläkö jaksan ensi vuonna saman reitin. Kun Suomi oli ruotsalainen tuli monta kertaa mäellä mieleen. Siellä oli 1600- luvulla rakennettu mukulakivikatu ja vähän kauempana erilainen leikkipuisto, jonka varustusmalli oli 1800-luvulta. Minulle rakennukset olivat tuttua kamaa Suomen 1950-luvulta.  Ehkä 1800-luvulla ei ruotsalaisella kylällä voinut ostaa vohveleita, mutta leikkipuiston kioskista sai ostaa kahvin ja vohvelin kermavaahdolla ja mustikkahillolla. Nautin, koska sää oli kolea ja kahvimukin kyljissä sain lämmitellä kohmeisia näppejäni. Taas jäivät hanskat kotiin.

Eniten mieltäni avarsi Sofian kirkon mässa, Heliga trefaldighets dag. Riikinruotsista en saanut kaikuvassa ympäristössä selvää, mutta gospel-kuoro lauloi noin puoli konsertillista aluksi, keskellä ja lopuksi.  Kirkko oli kaunis ja valoisa. Paikalla oli noin 80 henkilöä. Kirkkokahvit oli tarjolla, mutta en nyt ihan koko aikaa voinut kirkossa viettää.

Ajatus oli vielä pistäytyä Valokuvamuseossa, mutta lippujono oli kadulle ja aikaa enää 1,5 tuntia, joten jäi väliin. Päivrentoutukselle aikaa eli koivet hytissä seinälle. Menomatkalla en kuunnellut tai katsellut viihdykeohjemaa, mutta paluumatka oli risteilymäinen. Olin menossa kahvilaan syömään salaattia, mutta pysähdyin grilliravintolan kohdalla - grillattu lohi, uuniperuna ja lasi valkkari maistui jo klassiselta risteilyltä. Kuuntelin ja katselin puoleen yöhön saakka viihdetarjonnan ja näin upean auringonlaskun -    aurinko kultasi pilvenreunat.

Maailma ympärillä muuttuu joka päivä. Miten pääsen laivaan, miten saan laivaravintolan automaatista tuoremehua, miten saan hytin oven auki, miten osaan vaihtaa Espoossa oikeaan bussiin? Onneksi Espoon matkat HSL:n reittiopas kertoo.
Olen menossa Turkuuseen heinäkuun alussa. OnniBussi vie hieman sivuun, joten pitää opetella Turun sisäinen liikenne. Jyväskylän olen jo ottanut 10 prosenttisesti halutuun. Paikallisten autoilevien puheita kuunnellessa kaupungin sisäinen liikenne on hyvä aivopähkinän perusta.