Kesää odotellessa

 

Kesä on mennyt palellen mökissä juhannuksen aikoihin. Mutta onneksi pieni helle sattui Ruisrockin aikaan. Meikämummo teki elämänsä ensimmäisen kunnollisen festarikeikan. Tuskassa olin kerran aikaisemmin, mutta olin vain muutaman tunnin. Ihmeesti saa energiaa nuorista ja (nuoriso)musiikista. Kuitenkin lauantain 35 000 festarivierasta rupesi ahdistamaan ja jäi kokematta Haloo helsingin keikka. Hyvä reissu kaikenkaikkiaan.
Ensi viikolla se tulee - HELLE. Oiskohan 5 hellehälytystä mennyt ohi. Kuitenkin pääkaupunkiseudulla on heinäkuussa ollut ihan kohtuullinen sää. Olen viettänyt useaan otteeseen koiramummon elämää ja vietän sitä parhaillaan.Vain kerran olemme olleet lenkillä sateessa ja päivälenkkejä on neljä. Eikä helle enää Suomeen jaksa...
Kirjallisuuslajini on  muuttunut - koiranakasvatus/ruokaoppaita on ainakin viisi yöpöydällä. Mutta nyt lienee aika päästää koirulit yöunille. Nukkuvat päiväunipaikoilla. Ja varmaan jokainen arvaa mikä on yöunien paikka.

Matkailu avartaa - torjuu dementiaa

Pitääköhän  otsikkofraasiin uskoa? Joka tapauksessa  maailma ja sen ihmiset ovat erilaisia kuin tässä  5 km säteellä pyöriessä. Osaan kauppareitit ja reitin kirkkoon. Liikuntaryhmänikin löydän Uimahallilla. Miten kauan onnistun toimimaan sisäympyrän ulkopuolella?
Todistelen itselleni, että en heitä eläkesenttejäni turhanpäiväiseen, kun oman päätökseni mukaisesti kerran kuussa suuntaan maailmalle. Totuuden nimessä aika lyhyt on maailmasäde. Onneksi VR:n tarjoukset, OnniBussi ja laivayhtiöiden tarjousmatkat mahdollistavat eläkemummon maailmanmatkailun. Maailmanmatkailukohteisiini kuuluvat myös kotimaan kohteet, mm. Espoo, joka minulle aika tuntematon Nuuksion bussilinjaa lukuunottamatta.

Viikonvaihteessa kiivetessäni Tukholmassa Södermalmin korkeita kiviportaita pohdin vieläkö jaksan ensi vuonna saman reitin. Kun Suomi oli ruotsalainen tuli monta kertaa mäellä mieleen. Siellä oli 1600- luvulla rakennettu mukulakivikatu ja vähän kauempana erilainen leikkipuisto, jonka varustusmalli oli 1800-luvulta. Minulle rakennukset olivat tuttua kamaa Suomen 1950-luvulta.  Ehkä 1800-luvulla ei ruotsalaisella kylällä voinut ostaa vohveleita, mutta leikkipuiston kioskista sai ostaa kahvin ja vohvelin kermavaahdolla ja mustikkahillolla. Nautin, koska sää oli kolea ja kahvimukin kyljissä sain lämmitellä kohmeisia näppejäni. Taas jäivät hanskat kotiin.

Eniten mieltäni avarsi Sofian kirkon mässa, Heliga trefaldighets dag. Riikinruotsista en saanut kaikuvassa ympäristössä selvää, mutta gospel-kuoro lauloi noin puoli konsertillista aluksi, keskellä ja lopuksi.  Kirkko oli kaunis ja valoisa. Paikalla oli noin 80 henkilöä. Kirkkokahvit oli tarjolla, mutta en nyt ihan koko aikaa voinut kirkossa viettää.

Ajatus oli vielä pistäytyä Valokuvamuseossa, mutta lippujono oli kadulle ja aikaa enää 1,5 tuntia, joten jäi väliin. Päivrentoutukselle aikaa eli koivet hytissä seinälle. Menomatkalla en kuunnellut tai katsellut viihdykeohjemaa, mutta paluumatka oli risteilymäinen. Olin menossa kahvilaan syömään salaattia, mutta pysähdyin grilliravintolan kohdalla - grillattu lohi, uuniperuna ja lasi valkkari maistui jo klassiselta risteilyltä. Kuuntelin ja katselin puoleen yöhön saakka viihdetarjonnan ja näin upean auringonlaskun -    aurinko kultasi pilvenreunat.

Maailma ympärillä muuttuu joka päivä. Miten pääsen laivaan, miten saan laivaravintolan automaatista tuoremehua, miten saan hytin oven auki, miten osaan vaihtaa Espoossa oikeaan bussiin? Onneksi Espoon matkat HSL:n reittiopas kertoo.
Olen menossa Turkuuseen heinäkuun alussa. OnniBussi vie hieman sivuun, joten pitää opetella Turun sisäinen liikenne. Jyväskylän olen jo ottanut 10 prosenttisesti halutuun. Paikallisten autoilevien puheita kuunnellessa kaupungin sisäinen liikenne on hyvä aivopähkinän perusta.

Keskiviikko keskellä kaikkea

Runosuonet sykkivät FB:ssä. Hauska lukea maanantairunoja, tiistaitaiteilua ja keskiviikkokolotuksia. Oma runosuoni ei kuitenkaan syki ja tänään lisäksi iski laiskamato.Pakotin itseni pienelle fillarointilenkille, koska  yritän totuttaa pyrstöäni pyöränsatulaan. Se ei enää ole ihan helppoa. Aerobinen kunto tuntuu myös olevan aika kehno, mutta pohkeissa on jytyä, koska mäet eivät ole korkeita, kuten yleensä keväällä.

Piti mennä kirjastoon 300 m päähän, mutta juutuin telkun ääreen katsomaan Prisma-studio-ohjelmaa. Kuvittelen oivaltaneeni, että mm. karppaus syö rasvan lisäksi lihaksia, joiden proteiinista esim. aivot saavat glugoosia. Koehenkilöt, identtiset kaksoset -  lääkäreitä molemmat, ilmoittivat että pysyvät erossa kaikenlaisista dieeteistä. Toinen heistä söi vain hiilihydraatteja, sokerisia jälkiruokia, hedelmiä ja kasviksia eikä yhtään rasvaa ja toinen söi rasvaista ruokaa ilman hiilareita. Tutkijoiden näkemys on, että ei rasva yksin tai hiilihydraatit yksin saa aikaan syömishimoa, mutta makea ja rasvainen donitsi, siihen tulee himo... m.o.t.

Elämän eliksiiriä

Elämää ennen wappua ja wapun jälkeen

Sadetta - keskiviikkona vapun aatonaattona satoi melkein kaatamalla. Oli ulkoilupäivä Kuusijärvellä. Neljän tunnin ajateltu ulkoilu kutistui kilometrin luontopolun kiertämiseen ja hetken sadejumppaan. Katsoin kuvia vuoden takaa. Oli kaunista ja koleaa kuten oli nytkin vapunaattona.  Tänään olisi ollut linturetki, mutta sade kaatoi aatteen.

Mutta sini- ja valkovuokot kukkivat ajallaan, koivut ovat hiirenkorvalla tai vähän yli. Päivä on pidentynyt jo hyvään pituuteen, joten kesä tulee. Arvailen että kesäkuussa,  jolloin ajattelin nauttia maaseudulla kesän valosta, on sateista ja koleaa ja paluupäivänä kirkastuu.

Minulla ei ole koskaan ollut ehdotonta vapputraditioita. Kun olin pikkutyttö, niin  haravoitiin maatalon pihaa. Helsinkiin muutettuani (15 v.) olin vappuna töissä ravintolassa. Pohdin silloin miten viettäisin vapun. Päätin mennä ravintolaan töihin aatoksi ja vappupäväksi. Valitsin puhelinluettelon keltaisilta sivuilta ravintolat. Aamutähti, Adlon - siis Adloniin. Siellä meni muutama vappu. 1970- luvulla kävin katsomassa työväen marsseja ja 1980-luvulla lapsen kera pikakäynnillä Kauppatorilla ja Espalla tai mökillä. Ja 1990-luvulla mökillä. 2000- luvulla kävin silloin tällöin Kaivopuistossa katselemassa kattauksia.  Taistelin itseni eilen vappulenkille Kaivopuistoon asti (8 km) eli selätin laiskamadon.  Kattauksia jo  purettiin, ja meno vaikutti hyvin rauhalliselta myöhäisiltapäivällä. Surkeimmalta näytti Kaivopuiston nurmikko. Roskkapartiot olivat jo kokoontuneet ja osa juhlijoista hoiti omat roskansa keräilypaikkoihin. Roska(amis)joukon meno parantunut :).

Ylioppilaslakki on ollut kerran päässäni vappuna. Yleensä olen sen laittanut pöydälle vappukoristeeksi sinisen ja punaisen viuhkan viereen. Nyt en tehnyt edes sitä. Tajusin kotiin tultuani olleeni "protestipukeutuja" Espalla ja Kaivopuistossa. Minulla oli punainen takki ja hiuspanta. Yksi nuori mies huomauttikin että "oletpa värikäs tänään".

JATKOAJALLA...

Tieto lisää tuskaa, mutta myös tieto vapauttaa. Kuuntelin tänään Rintasyöpäyhdistyksen juhlaseminaarissa  rintasyöpäasiantuntijoiden luentoja. Valtavasti ovat hoidot kehittyneet jopa viimeisen 5 vuoden aikana, jolloin olen ollut vain kontrolloituna. Tiedän, että oma pahikseni kuuluu sarjaan agressiiviset pahikset, mutta en tiennyt, että ennenkuin saamani hoito otettiin käyttöön, niin jäljellä oleva eliniänodote oli 1 vuosi.

Tilastot ovat tilastoja, mutta nykyisinkin  keskimääräinen eliniän lisäys on 56,5 kk. Olen jo ylittänyt keskiarvoeliniän pidennyksen. Saamani biologisen lääkkeen (trastutsumabi) valmistajan sivuilla oli aikoinaan arvio ns. parantuneista,  noin 37% hoidetuista. Nyt ei arvioita enää löytynyt. Pitää vain uskoa, että kuulun tuohon kolmannekseen.  - Täytyisi olla biokemisti, jotta olisi hyvin ymmärtänyt luennoitsijan selvityksen lääkkeen toiminnasta solun DNA:ssa. Monimutkaista. Samoin lääkkeen valmistus on kuulema todellista korkeatekniikkaa. Hintaakin  hoidoilla on rutkasti, joten voin olla vain kiitollinen Suomessa saatavasta hoidosta. - Britanniassa mennään jo punnat edellä, kun arvioidaan lääkkeiden korvattavuutta. Mikä on esim. kahden lisäelivuoden arvo.

Perustietoni sairaudestani ovat jääneet 5 vuoden takaiselle tietotasolle. Mutta tietojen päivitys on aina tarpeen, vaikka asia on jäänyt taka-alalle.

Tämä päivä kannusti taas elämään kuin "viimeistä päivää". Jokainen päivä on loppuelämän ensimmäinen, mutta se voi olla myös viimeinen. Aurinko on lisämotivaatio ennaltaehkäisevän liikunnan harjoittamiseen huomenna - jumppa klo 9 ja sitten 5-6 km kävelyä kotiin.

http://www.europadonna.fi/
http://www.siskot.info/

Löytämisen ilo

Etsin, etsin ja etsin. En löytänyt eka kierroksella asiakaskorttia ja luottokorttia, jotka olin poistanut lompakosta, koska ne eivät olleet päivittäisessä käytössä. Pengoin lompakot, laukut ja kaikki mahdolliset laatikot. Aloitin etsinnän taas alusta ja siellähän ne olivat, ensimmäisessä etsinnän kohteessa. Etsintään oli kulunut ainakin puoli tuntia. Löytämien ilo on eläkeläisen suurin ilo. Tuon viisauden kuulin ensimmäisenä eläkeläispäivänä ja se taitaa olla totta.

Missä luuraat aurinko? Tämän päivän räntis oli jotenkin mieltä latistava. Sää oli vielä ikävämpi kuin alkuviikolla Kuopiossa. Olen aika usein ollut hiihtolomalla Kuopiossa, joskus Puijolla ja joskus ystäväni luona ja hiihdellyt Kallaveellä ja Pappilan  pellloilla. Nyt ei tehnyt mieli hiihtelemään. Vettä ja loskaa ja hiihtopelloilleni oli ilmestynyt taloja. Puijolle en enää uskalla.

Mutta kevät tulee ja ehkä aurinkokin näyttäytyy.  Päivä on jo pidentynyt 5 tuntia. Pitäisiköhän herätä myös aikaisemmin? Jos ehtisi tehä päivän aikana mitä on ajatellut.   Tahon aurinkoon....

                     

Kunnostamisbileet

Kunnostamisbileet ovat alkaneet  rapisevan kroppani ympärillä. Selkä lähettää kivuliaita viestejä joka päivä. Ostin kuntosalijäsenyyden, palkkasin PT:n muutakaksi kerraksi ja liityin ryhtiryhmään. Fysioterapeutti. PT lupasi selkäni kuntoutuvan, kunhan teen huolellisesti ohjelmani. Liikkeet ovat hyvin yksinkertaisia ja kevyen näköisiä, mutta eivät kevyitä. Käyn lisäksi mummojumpassa 2x viikossa. Saas nähä miten muorin käy. - Olen inhonnut juoksumattoa, koska en  voi juosta - selkään sattuu. Nyt se on suosikkini. En juokse, mutta kävelen ja olen jo pystynyt nostamaan askelnopeutta.
Tänään olisi ollut upea hiihtokeli, mutta ajan otti jumppa ja viron tunti. Ja pitäis olla lähellä peltolatu, jota voisin kiertää.

Edellinen teksi on kirjoitettu tammikuun puolivälissä ja näköjään on tullut kiirusta väliin, koska teksti on jäänyt roikkumaan.

Kuntokuurini on kestänyt puoltoista kuukautta. Juoksuaskeleet eivät enää satu, jos vain muistan kiristää sisäisen panssarin. Nyt oli lepoviikko eli hiihtoloma .Olen tehnyt  vain pieniä koiralenkkejä "koiranilmassa". Torstaista saakka olen ollut täysaikainen koirien seuramummu.

Juuri nyt jalkani vieressä pärekorissa nukkuu päiväuniaan kaksi koiraneitiä. Tein mielestäni erinomaisen koirapesän ja laitoin sen 2 metrin päähän oleilutuolistani.Kumpikaan ei ollut korista kiinnostunut. Siirsin pärekorin jalkani viereen, niin ihme ja kumma, molemmat sovittautuivat koppaan päiväunille.
Yöunien paikka on sitten toinen juttu. Koirien hoitaminen on kaikinpuolin terveellistä, nukkumaankin  menen jo 22-23 aikoihin ja aamuisin nenästelyherätys tulee klo 7. En syö edes iltavoileipiä, koska säälin koiria, koska ne eivät saa itselleen iltaleipiä.


Eteläisen Suomen hiihtolomaviikon sää on ollut kaikkea muuta kuin hiihdettävä. Lumet ovat sulaneet, polut ja ladut jäätä. Onneksi su-ma oli pikkutalvi ja talvea taltioitua puhelimen muistiin.

Haltialan ulkoilureitillä olisi hyvällä tahdolla voinut hiihtää. Jonkinlainen latu-ura oli noin suurimman osaa kävelyreittiäni, mutta en häirinnyt hiihtäjiä, koska niitä ei ollut.



Talven merkkejä löytyi myös Uunisaaresta, meri jäätyi hiljalleen. Mutta eipä ole enää sielläkään talvea.