lauantai 2. toukokuuta 2015

Elämää ennen wappua ja wapun jälkeen

Sadetta - keskiviikkona vapun aatonaattona satoi melkein kaatamalla. Oli ulkoilupäivä Kuusijärvellä. Neljän tunnin ajateltu ulkoilu kutistui kilometrin luontopolun kiertämiseen ja hetken sadejumppaan. Katsoin kuvia vuoden takaa. Oli kaunista ja koleaa kuten oli nytkin vapunaattona.  Tänään olisi ollut linturetki, mutta sade kaatoi aatteen.

Mutta sini- ja valkovuokot kukkivat ajallaan, koivut ovat hiirenkorvalla tai vähän yli. Päivä on pidentynyt jo hyvään pituuteen, joten kesä tulee. Arvailen että kesäkuussa,  jolloin ajattelin nauttia maaseudulla kesän valosta, on sateista ja koleaa ja paluupäivänä kirkastuu.

Minulla ei ole koskaan ollut ehdotonta vapputraditioita. Kun olin pikkutyttö, niin  haravoitiin maatalon pihaa. Helsinkiin muutettuani (15 v.) olin vappuna töissä ravintolassa. Pohdin silloin miten viettäisin vapun. Päätin mennä ravintolaan töihin aatoksi ja vappupäväksi. Valitsin puhelinluettelon keltaisilta sivuilta ravintolat. Aamutähti, Adlon - siis Adloniin. Siellä meni muutama vappu. 1970- luvulla kävin katsomassa työväen marsseja ja 1980-luvulla lapsen kera pikakäynnillä Kauppatorilla ja Espalla tai mökillä. Ja 1990-luvulla mökillä. 2000- luvulla kävin silloin tällöin Kaivopuistossa katselemassa kattauksia.  Taistelin itseni eilen vappulenkille Kaivopuistoon asti (8 km) eli selätin laiskamadon.  Kattauksia jo  purettiin, ja meno vaikutti hyvin rauhalliselta myöhäisiltapäivällä. Surkeimmalta näytti Kaivopuiston nurmikko. Roskkapartiot olivat jo kokoontuneet ja osa juhlijoista hoiti omat roskansa keräilypaikkoihin. Roska(amis)joukon meno parantunut :).

Ylioppilaslakki on ollut kerran päässäni vappuna. Yleensä olen sen laittanut pöydälle vappukoristeeksi sinisen ja punaisen viuhkan viereen. Nyt en tehnyt edes sitä. Tajusin kotiin tultuani olleeni "protestipukeutuja" Espalla ja Kaivopuistossa. Minulla oli punainen takki ja hiuspanta. Yksi nuori mies huomauttikin että "oletpa värikäs tänään".

2 kommenttia:

  1. Sinäpä olit vallan energinen vappuna. Minulla ei ollut mitään vappuun viittaavaakaan, paitsi yhdellä koiralenkillä ylioppilashattu tuulettumassa päässäni. Ei tuntunut mitenkään vapulta tänä vuonna, eikä se haitannut lainkaan. Kaksin koiruuden kanssa oltiin kotona. Tuli luettua yksi kirja loppuun ja tänään otan pinosta toisen. Sataa ropisee, joten ihan hyvä kirjanlukukeli.
    Kaikkea mukavaa sulle Anna!
    T: Sorella, Párekin Palvelijatar

    VastaaPoista
  2. Minulla ei oikeastaan mitkään perusjuhlat ole sen kummempia. Vappuna olen kyllä munkkeja paistanut lapsille. Tein tänäkin vuonna, mutta liian vähän, kun ensin ajattelin jättää kokonaan väliin. Ehkä palaan juurilleni ensi vuonna. Mukavaa vapun jälkeistä elämää.

    VastaaPoista