"Löytötavarakori"

Kadulla oli matkakortti. Poimin sen taskuuni ja mietin minne veisin - kirjastoon? Ei sittenkään. Olin menossa Helsingin keskustaan ja HSL:n palvelutoimisto oli vielä auki, joten vesin kortin sinne. Se laitettiin löytötavarakoriin ja kun kortin haltija hakee mahdollisesti uutta korttia, niin selviää, että kortti on löytynyt. Kortille saattoi olla ladattuna rahaa. Mutta ei minin olisi tarvinnut viedä korttia palvelutoimistoon.Olisin voinut jättää  kortin esim. bussinkuljettajalle. He toimittavat löytökortit löytötavaroihin. Oppia ikä kaikki..

Valoa, valoa, valoa

Kaamosaikaan kuulema leivän himo valtaa ihmisen noin 20 paikkeilla. Tosi on. Minulle tulee vastustamaton halu syödä voileipiä iltauutisten aikaan. Luin eilen HS:n sivuilta, että hiilihydraattihimo  voi taltuttaa kirkasvalolamppuhoidolla. Marssin lähikauppaan ja ostin Suomessa valmistetun kirkasvalon. Tuin työllisyyttä, maksoin arvonlisäveroa ja viritin itsessäni toivon, että kaamospaisumiseni stoppaa ja energiatasoni nousee.  Ravintolapäivän kunniaksi kotimatkalla söin lounaaksi voileipäkakkua ja suklaakakkua.  Mielihyvää ja veren sokeri korkealle.

Kello 15 paikkeilla istuin 30 min kirkkaudessa. Jännäsin menikö yöunet ja  tuleeko päänsärky. Sain vain energiapuustin. Sortteerasin kynttilä- ja lautasliinalaatikon, vaihdoin senkin ja sohvan paikkaa ja uni tuli (klo 1) odottelematta. Pää oli hieman tuhnu, mutta en ole varma oliko kirkasvalo syyllinen.

Tänään istuin 45 min kirkasvalon äärellä. Söin sunnuntaiaamiaisen, jonka osaset lyövät toisiaan korvalle. Siivu pekonia ja kananmuna paistettuna, kahvia, juureva-leipää. Mukillinen smoothieta, jossa oli 1 dl kotimaista omenamehua, lehtikaalia, pinaattia, persiljaa, basilikaa,  chiliä, inkivääriä, ruisleseitä, kauraleseitä 1 dl puolukoita,
Sipulin, valkosipulin, kurkuma-pippurisekoituksen jätän myöhemmin nautittavaksi. Testaan nouseeko energiatasoni, vaikka välillä nautiskelen roskaruokaa...















.

Näkymätön asiakas

Asiakas nähdään tai ei nähdä. Mietin perjantai-iltapäivänä olenko saanut uuden näkymättömän hahmon. Päätin pistäytyä kahvilla ennen asioiden toimittamista Helsinki-nimisessä kaupungissa. Klo oli noin 15 ja menin tilaukset otetaan pöydistä-paikkaan. Tarjoilijoita salissa oli ehkä  neljä ja huomaamistani odotellessa havaitsin, että kahvit ja leivokset tuli asiakkaille, jotka olivat tulleet myöhemmin.
Katselin kelloa ja päätin että 20 min on kyllä max aika odottaa tarjoilijaa joten olin jo lähtökuopissa kun minulta tultiin pyytämään tilausta. Odotusaikaani pahoiteltiin. Tilasin kahvin ja lämpimän voileivän ja kysyin että ei kait se kestä puolta tuntia. Ei toki oli vastaus. Mutta kuinkas sitten kävikään. Kahvikuppi tuli - join kahvin ja edelleen odottelin  leipää, joka tuli noin 20 min kuluttua pahoittelun kera kun kesti. Pyysin heti laskun ja  tarjosin rahaa, jonka tarjoilija sanoi hakevansa hetken kuluttua. Hetki kesti ja kesti, joten menin maksamaan kassalle. Jäi tunne että koko ajan simputettiin odottamisella.

Kahvilla pistäytyminen kesti liki tunnin... Ikävä juttu, mutta ainoa keino protestoida on jättää paikka väliin loppuelämäksi. Olen käynyt 1960-luvulta saakka ko. kahvilassa.

 Tiedän, että tuulipuvussa yleensä Hgin keskustassa on näkymätön palvelupaikoissa, mutta nyt päälläni oli punainen villakangastakki. En haissut pahalle ja olin selvinpäin, mutta olin  yksinistuva vanha nainen.
Taidan sittenkin lähettää palautetta, jos löydän netistä mahdollisuuden. Asiakas on aina asiakas, vaikka on vanha ja yksin.

Oleilua

Kuinka saat aikasi kulumaan eläkkeellä? Näin kysyi entinen työtoveri, jonka näin ensimmäisen kerran oleiluelämään siirtymiseni jälkeen. Pitää siis hieman miettiä mitä teen mittääntekemättöminä päivinä. Tänään oli yksi sellainen päivä.

Nousin klo 8 ja olin nukkunut erinomaiset yöunet. Kiitos eilisen 40 min kävelyn saateessa, puolen tunnin vesijuoksun ja terapia-altaan hieromasuihkujen. Aamurutiinit olivat valmiit klo 10 paikkeilla. Hesari luettu, aamukahvit juotu ja sänky pedattu. Sen jälkeen istahdin hetkeksi koneen ääreen, luin sähköpostit ja katsoin pari Studio 55-jaksoa Katsomosta, kyselin kaupungin liikuntapalveluista mahtuisko mummotsumbaan, mutta ryhmä oli täys ja 5 jonossa. Paikkoja alunperin 50. Olin jo kerran ilmoittautunut, mutta sekoilin syksyllä omien kurssieni kanssa ja jouduin peruuttamaan osallistumiseni. Harmi, sillä olisin voinutkin jo parin kerran jälkeen osallistua.

Aamupäivä oli jo ohi ja oli lounaan valmistuksen aikan. Keitettyjä pottuja,possunfilettä leikkeenä ja salaattia. Olin jo syönyt 3 päivää ratatoulea ja eilen pakasteesta keittoa ja teki jo mieli vastavalmistettua ruokaa. Iltapäivä- ja iltajuomaksi pannullinen  pakuriteetä hautumaan. Piti ehtiä viimeistään klo 13 ulos, mutta kello oli jo 14 kun toimetuin  kauppaan mutkan kautta. Kävelin noin 40 min K-rautaan ostamaan kympillä kaksi kynttilälyhtyä. Olen muutaman vuoden suunnitellut lyhtyhankintaa... Kotimatkan varrella kävin ostamassa matkakorttiin aikaa pari viikkoa ja ruokakaupassa. Siellä oli tuoreita perattuja pikkumuikkuja, joten nyt on vatsa täynnä paistettua kalaa. Päivälliseksi olisi riittänyt mansikka-mustikka-lese-smoothie, mutta en voi vastustaa paistettuja muikkuja. Puolet kalasaalista valmistin uunissa huomiseksi ja ylihuomiseksi.

Kotiin palasin 16:30 ja avasin netissä Tiedekulman lähetyksen, mutta se ei kiinnostanut. Paikallislehti oli jaettu ja nippu kaupallisia tiedotteita. Luin ne ja siirryin telkkarin ääreen. PS-ohjelma oli katseen kohteena ja sen jälkeen Neljän tähden illallinen.

Päivä on mennyt mittääntekemättä. En pitkästynyt. Huomenna on jo vähän ohjelmallisempi päivä. Aamurutiinien jälkeen jumppaan kymmeneksi ja sen jälkeen ehkä uimaan ja iltapäivällä olisi erilaista ohjelmaa Helsingissä ja illalla on Kaapelitehtaalla improvisaatioteatteriesitys. Ostin taas Sian säkissä eli Extemporesta 5 euron lipun. Kulttuuribudjettini pysyy kohtuullisena, kun käytän jokeri-lippuja, kirkkokonsertteja ja elokuvien iltapäivänäytöksiä.
Mittääntekemättäkin aika hujahtaa. Kirjaakin piti lukea, mutta en ehtinyt. Tuli puhelu väliin.

 

Kluuvin gallerian näyttelyn "yksityiskohta"

Pahis on oireeton

Viisi vuotta olen ollut oireeton eli rintasyöpä ei ole uusiutunut eikä todennäköisesti ole etäpesäkkeitä. Kiitos lääketieteen ja suomalaisen sairaudenhoidon. Kuitenkin joka päivä sairauden jälkitilat ja lääkitys muistuttaa menneestä. Mutta vaivani on  pientä ja vähäpätöistä, jos vertaan moneen muuhun sairauteen. Voin liikkua ja syödä mitä mieli tekee. Normaalisti vuotuiset kontrollit loppuvat 5 vuoden jälkeen, mutta osallistun tutkimukseen, jossa selvitetään herceptin-lääkityksen tehoa. Riittääkö 3 kk:n lääkitys vai ovatko tulokset parempia jos lääkitys kestää vuoden. Arpaonni suosi minua ja kävin liki vuoden 3 vkon välein herceptin-tiputuksessa. Tutkimuksen takia minulla on vielä 6- ja 7-vuotiskontrollit.

Syön vaihtelevan terveellisesti, liikun vaihtelevan riittävästi ja nukuin vaihtelevia yöunia. Mutta päivittäin lautasella on pari valkosipulinkynttä, raakaa sipulia, kurkumaa avec pippuri.Vihreää teetä ja pakuriteetä välijuomana. Viiniä ja olutta mielitekoon. Tällä iällä en enää pohdi, että alkoholilla ei ole turvarajaa. Mieliteko tulee harvakseen.

Liikuntamääristä on jatkuvasti erilaista tietoa. Mutta ikäiseni vanhan ihmisen pitäisi joka tapauksessa kävellä päivittäin 30-60 min ja vähän treenata lihaksia. Jostain olen lukenut, että vasta yli 10 tunnin liikunnalla on merkitystä syövän torjunnassa. 7-8 tuntiin kyllä pääsen, mutta normin saavuttaminen ei oikein onnistu.

Nukkumatti saapuu vaihdellen. Joskus klo 22 ihan väsyksissä, mutta kepeästi näkyy siirtyvän puoleen yöhön.  Onneksi noin 5 aamuna viikossa saan luomuherätä. Nyt kaamosaikaan unentarve on lisääntynyt melkein tunnilla. Ihka hyvä uni minulle on 7 tuntia ja vartti. Nyt nukun helposti 8-9 tuntia. Jotain iloa tästä oleiluelämästä :)

KULUTAN - SIIS ELVYTÄN

Mitä se nyt tarkoittaa? Tämän vuoden käytettävissä olevat luonnonvarat on jo kulutettu ja kaikki kulutus on "tulevaisuuden syömistä" ?

Ihmisen pitää syödä ja  hankkia kenkiä, jotka pitävät jalat lämpiminä. On pakko hieman nakertaa tulevaisuudesta.
Muut vaatteet voin hankkia kierrätyskeskuksesta. En tarvitse uutta puseroa joka viikko ja kolme vuotta vanhat kierrätyspuseroni ovat edelleen kuosissa. Kotona ei kukaan arvioi "työpukeutumistani". Elämäntapani ei siis ole suuresti elvyttävä? Mutta en osta kampaajapalveluja Tallinnassa, jossa käyn aika usein muutaman euron hintaisilla lipuilla.  Tavallaan ylläpidän virolaisten laivatyöllisyyttä syömällä yhden aterian laivalla, kokit ja kassahenkilöstö.  Muut alvit Suomeen ja voin päätökselläni vaikuttaa promillen verran siihen, että kampaajani säilyttää työpaikkansa.Tuomittavaa huvimatkailua...

Kuuntelin äsken radiosta muovipussijutta. Syyskuu ilman muovipusseja. Toimittajat tuomitsivat muoviset jätekassit. Ostan  kauppatavaroille hyvin harvoin muovikasseja. Käytän samaa kassia yleensä 10 kertaa ja jokaisessa repussa on aina yksi varalla. Ja suunnitelmalliseen kauppakeikkaan otan aina repun/kestokassin mukaan. Yhden hengen taloudessani voin  käyttää hedelmäpusseja roskapussina ja päivälehden pussitaitosta saa biojätekääreen. Kotona varalla on kuitenkin parjattuja erillisiä roskapusseja. Mutta jos paperipussit tulevat syyskuussa hedelmäosastolle, niin käytän niitä. Sekajätteenkin voi paketoida sanomalehteen, mutta paperinarua en taia hankkia paketin sitomiseen :).

Entisenä yksinhuoltajana, nykyisenä yksinasuvana eläkeläisenä sekä sodan jälkeisen niukkuuden kokeneena on vaikea heittää pois tavaraa, jolla voisi olla vielä monta elämää. Taisin kerran todeta, että jokaisella tavaralla pitää olla ainakin kaksi elämää.

Lajittelua

Sana lajittelu herättää mielikuvan jätteiden lajittelusta. Kierrätys vähän siistimmästä jutusta. Radio- ja TV ovat viime päivinä nostaneet kierrätyksen esille. Johtunee kaatopaikkadirektiivin muutoksesta eli ei tekstiilijätettä kaatopaikoille. Ehkä voin sivuutta asian, koska meidän taloyhtiön jätteet poltetaan? Mutta lajittelu ja kierrätys on niin iso osa elämääni, että en voi sitä sivuuttaa. Ja toisaalta polttojätteessäkään ei saa olla metallia, lasia jne. Harrastan myös taloyhtiön jätekatoksessa käydessäni lajittelua - erityisesti kartonkisammiossa on kokonaisia laatikoita ja sisällä muovit ja tyroksit. Minulla on aikaa joten litistän laatikot, jos niitä ei ole liikaa ja siirrän sisukset sekajätteeseen. Mielessäni manaan, miten luetun ymmärtäminen on vaikeaa. Sammion yläpuolella on selvästi mitä siihen saa laittaa.

Kaikkea voi lajitella; elämää, ihmisiä, tunteita ja ihan mitä vain. Viime viikkoina on päässäni kuitenkin pyörinyt niiden tavaroiden, kirjojen, lehtien ja vaatteiden lajittelu siksi, että pitää poistaa paljon tavaraa, jolla ei ole enää käyttöä ja jota en ole muistanut vuosikausiin. Ja niillä ei ole paikkaa kodissani - enää. Koska kuulun ikäpolveen, joka ei voi heittää mitään tunkiolle, jos tavara on käyttökelpoinen ja joka voi saada uuden elämän jossain muodossa muualla. Kasoja syntyy, koska vaatteita en osaa laittaa pois heti kun pitäisi.  Täytyisi poistaa myös työelämästä tuomani "kotiläksy". Joko teen sen tai heitän paperit suoraan silppuriin eli roudaan ne takaisin X-työpaikalleni :). Ei juttua kukaan enää odota

Juuri  nyt pitää poistaa silmistäni yli 10 v. vanhat aikakauslehdet. Mukamas luen niitä. En todellakaan. Mutta hidas on ollut matka oikeisiin sammioihin.

Mielestäni esineellä pitää aina olla kaksi elämää. Sanomalehti uudestaan paperiksi tai jätepussiksi, hedelmäpussi palvelee roskapussina ja suojaa biojäteastiaa. Nyt katselen pesemiäni mattoja, joita en enää tarvitse. Ne ovat vain 44 v. vanhoja, ihan ehjiä, mutta pieniä palovammoja niissä on. Silitysraudan kuva, kun olin laskenut raudan lattialle ja se kaatui. Odotan ilmojen viilenemistä ja vien ne HESYn kissoille ja koirille alusmatoiksi. Vieressä on T-paitakassi, jossa on T-paitoja menossa tassupyyhkeiksi.

Olen ollut täydellinen oleilija hellepäivinä eli jo 33 päivää - kotona en tee mitään. Ja jos lähen kotoa, niin istuskelen rantakallioilla. Tänään sentään keitin kasviskeiton. Kuuntelen radiota ja mietin mihin tämä maailma on matkalla."Teemestarin kirja" vähän raottaa ovea maailmaan tämän "menneen maailman" jälkeen