Vanhuus

"Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan, ja nyt minut leikataan loimilangoista irti (Jes. 38:12)"

Ylläoleva lainaus on professori Antti Eskolan kuolinilmoituksen muistovärssy.

Hänen kirjansa "Vanhuus" herätti pari vuotta sitten pohtimaan loppuelämää (ni).

Miten kasvatan itsestäni hyvän sotevanhuksen ja valveutuneen mummon. Mitä merkitystä on mummon tekemisillä tuhoutuvan tulevaisuuden jarruttamisessa. 

Mutta kuitenkin 70% ilmaston lämpenemisestä johtuu ihmisen toiminnasta. Ja olen toistaiseksi vielä arvotettu ihmiseksi. Ensimmäiseksi pitää ottaa tarkasteluun vuorokauteni kaikkine pienine juttuineen. Mihin aikaan herään, nukuinko riittävästi? Mitä syön, mitä teen päivän mittaa. Tukeeko toimintani vanhukseksi (raihnaiseksi) muuttumisen hidastamista, maailman pelastamista. Aikamoisia vaateita tuleville vuosille/ vuodelle/kuukaudelle/viikolle/päivälle. Elänhän jo jatkoaikaa tilastojen mukaan. Viides jatkoaikavuosi on menossa. Elämäni kangas ei ole vielä valmis?

Istun puurolounaan ääressä, kaurapuuroa, pellavarouhetta, mansikoita, banaania (luomu), kuivatuista hedelmistä tehtyä sosetta, vihreää teetä. Sopinee myös nuorison maailmankuvaan. Söin myös juustosiivun, mutta sehän on tuomittavaa.  Mutta ajattelen itseäni. Kasvikalsium ei imeydy yhtä hyvin kuin eläinperäinen, vaikka kaikki terveysväittämät pitäisi testata itsellä eikä naapurin Liisan kertoman mukaan. Osteopenianhan sain jo syöpälääkkeistä. Tavallisesti juon vielä kahviakin mukillisen, välillä luomua, välillä perusmokka.

Kaikkin on oikeastaan aika hyvin. Edelleen voin itse päättää menemisistä, jaksan hyvin perusarjen, jaksan hoitaa yksvuotiasta pari päivää. Nytkin suunnittelen pistäytyväni Tallinnassa, Kirkkonummella ja loppiaisena 500 km lenkki maaseudulle junalla ja OnniBussilla. En tee uuden vuoden lupauksia, mutta "mitä tuli tehtyä" olisi ehkä hyvä tarkastella monen kuplan silmälaseilla 😊.