Tyhjiä päiviä ja oleilua

Sellaista tämä eläkeläisen elämä on. Niin ainakin olettavat nuoret miehet ja nimeltä mainitsemattomat apuset ja kakot. Viimeksi kun kuulin nuoren miehen toteamuksen eläkeläisen tyhjistä päivistä, niin pysähdyin. Vai oliko lause ironiaa?

Pitää oikein miettiä päivieni  tyhjyyttä. Tipahdinko tällä viikolla tyhjyyden tynnyriin?
Maanantaina Hesarin lukemisen jälkeen piti jo kiirehtiä klo 10 bussipysäkille. Senioritanssiryhmä  kokoontui 1,5 tunniksi opettelemaan uusia tansseja. Minulle kaikki on uutta, koska aloitin syyskuun alussa. Sen jälkeen runsas tunti kuntosalilla ja lopuksi uimahallille ja saunomaan? Kotona taas klo 16.
Tiistaina keskellä päivää kielitunti ja kotilounas. Sitten vauhdilla lymfajumppaan ja ehdin vielä silakkamarkkinoille pyydystämään maustesilakoita. Kotona jo klo 20.
Keskiviikkona Honkanummen hautausmaalle kanervat kahdelle haudalle, kaupasta punajuuria punajuurisoppaa varten. Lupasin palkaksi soppaa yhden telineen kokoajalle.
Tiskit oli tiskattu 21 mennessä.
Torstaina kevensin ohjelmaa. Fillaroin jumppaan ja jätin väliin kuntosalin ja vesijuoksun. Jätin väliin myös Oodin ja päätin tänään lukea lähes loppuun Tiukka paikka-kirjan, mikä kertoo hänen kokemuksistaan pakolaisvyöryn aikoihin.
Perjantaina joko leffaan tai johonkin konserttiin. Viikonloppuna Emmaan lauantaina ja metsään sunnuntaina.

Kuukauteen mahtuvat myös mummottelu, kerran kuussa kirjapiiri ja saunaryhmä. Joskus pitää myös siivota ja pestä pyykkiä ja tavata ystäviä. "Virallinen" satunnaisten menojen päivä on keskiviikko, joka on myös kirjapiirin ja saunaryhmän vakipäivä. Perjantai on varattu mummotteluun, jota voi tulla runsaasti muutaman viikon kuluttua, kun  uusi vauva syntyy. Ja huokaisupäivätkin ovat välillä tarpeen. Yks tai kaks mittääntekemättömyyspäivää viikossa. Ja pitää välillä muistuttaa itseään, että yli 70 ei ole enää 3-kymppinen eikä edes 6-kymppinen.
Tällaiselta näyttää maailma tänään, mutta huomenna kaikki voi olla toisin. Epikriisien alkulause ei enää olisi "hyväkuntoinen ikäisekseen".
Mutta paras pysyä tässä hetkessä ja nauttia tästä terveydestä ja luonnosta, mitä on jäljellä.
Pitäisi varmaan tarkkailla itseään kellokallemaisesti. Jos nopeudesta on liki 50%  haihtunut, niin päivän rutiineihinkin menee enemmän aikaa. Siis minuuttipäiväkirja jostakin maanantaista?

HENGISSÄ edelleen

Olen oleillut käytännössä 10 vuotta. Syöpäleikkauksesta tuli elokuussa 10 v. Viimeinen työvuosi oli oleilua sairaslomalla ja vuosilomalla ja työjäämistön järjestämistä ja tuhoamista. Moni tuttuni on sairastunut uudestaan 10 vuoden kuluttua ja sitä itsekin välillä epäilee, kun jokin  kipeytyy.

Oleilu käy työstä ja vanha ihminen on hidas. Jäljellä enää 50% nopeudesta, joka oli kolmekymppisenä. Eli vanhuus opettaa kiiruhtamaan hitaasti. Toimin kaupan kassalla samoin kuin äitini yli 7-kymppisenä. Olen antanut itselleni luvan olla hidas. 

 Hektisen päivän jälkeen tarvitsee 1-2 hengähdyspäivää ja tänään oli sellainen. Pieni sauvakävelylenkki ja sade yllätti. Mutta minimi liikuntaa tuli. 30 minuuttia. Tarvitsisin 10 tunti viikkoa kohti, mutta mittääntekemättömyys vaivaa. Päivä hujahtaa iltaan, maanantai perjantaihin ja vuosi ympäri. 

 Lenkillä näin ikävän "kohtauksia katolla". Backaksen vanhan lämpökeskuksen katolla pomppi joukko poikia. Näytti siltä, että he kokeilivat katon kestoa. Otin kuvan kaukaa ja lähetin Vantaalle johonkin osoitteeseen. Ympäristö - huono katto. Nuorisotyö - pojat vaarallisella alueella jne.

Taidan jatkaa oleilua.

Vanhuus

"Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan, ja nyt minut leikataan loimilangoista irti (Jes. 38:12)"

Ylläoleva lainaus on professori Antti Eskolan kuolinilmoituksen muistovärssy.

Hänen kirjansa "Vanhuus" herätti pari vuotta sitten pohtimaan loppuelämää (ni).

Miten kasvatan itsestäni hyvän sotevanhuksen ja valveutuneen mummon. Mitä merkitystä on mummon tekemisillä tuhoutuvan tulevaisuuden jarruttamisessa. 

Mutta kuitenkin 70% ilmaston lämpenemisestä johtuu ihmisen toiminnasta. Ja olen toistaiseksi vielä arvotettu ihmiseksi. Ensimmäiseksi pitää ottaa tarkasteluun vuorokauteni kaikkine pienine juttuineen. Mihin aikaan herään, nukuinko riittävästi? Mitä syön, mitä teen päivän mittaa. Tukeeko toimintani vanhukseksi (raihnaiseksi) muuttumisen hidastamista, maailman pelastamista. Aikamoisia vaateita tuleville vuosille/ vuodelle/kuukaudelle/viikolle/päivälle. Elänhän jo jatkoaikaa tilastojen mukaan. Viides jatkoaikavuosi on menossa. Elämäni kangas ei ole vielä valmis?

Istun puurolounaan ääressä, kaurapuuroa, pellavarouhetta, mansikoita, banaania (luomu), kuivatuista hedelmistä tehtyä sosetta, vihreää teetä. Sopinee myös nuorison maailmankuvaan. Söin myös juustosiivun, mutta sehän on tuomittavaa.  Mutta ajattelen itseäni. Kasvikalsium ei imeydy yhtä hyvin kuin eläinperäinen, vaikka kaikki terveysväittämät pitäisi testata itsellä eikä naapurin Liisan kertoman mukaan. Osteopenianhan sain jo syöpälääkkeistä. Tavallisesti juon vielä kahviakin mukillisen, välillä luomua, välillä perusmokka.

Kaikkin on oikeastaan aika hyvin. Edelleen voin itse päättää menemisistä, jaksan hyvin perusarjen, jaksan hoitaa yksvuotiasta pari päivää. Nytkin suunnittelen pistäytyväni Tallinnassa, Kirkkonummella ja loppiaisena 500 km lenkki maaseudulle junalla ja OnniBussilla. En tee uuden vuoden lupauksia, mutta "mitä tuli tehtyä" olisi ehkä hyvä tarkastella monen kuplan silmälaseilla 😊.