sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

JATKOAJALLA...

Tieto lisää tuskaa, mutta myös tieto vapauttaa. Kuuntelin tänään Rintasyöpäyhdistyksen juhlaseminaarissa  rintasyöpäasiantuntijoiden luentoja. Valtavasti ovat hoidot kehittyneet jopa viimeisen 5 vuoden aikana, jolloin olen ollut vain kontrolloituna. Tiedän, että oma pahikseni kuuluu sarjaan agressiiviset pahikset, mutta en tiennyt, että ennenkuin saamani hoito otettiin käyttöön, niin jäljellä oleva eliniänodote oli 1 vuosi.

Tilastot ovat tilastoja, mutta nykyisinkin  keskimääräinen eliniän lisäys on 56,5 kk. Olen jo ylittänyt keskiarvoeliniän pidennyksen. Saamani biologisen lääkkeen (trastutsumabi) valmistajan sivuilla oli aikoinaan arvio ns. parantuneista,  noin 37% hoidetuista. Nyt ei arvioita enää löytynyt. Pitää vain uskoa, että kuulun tuohon kolmannekseen.  - Täytyisi olla biokemisti, jotta olisi hyvin ymmärtänyt luennoitsijan selvityksen lääkkeen toiminnasta solun DNA:ssa. Monimutkaista. Samoin lääkkeen valmistus on kuulema todellista korkeatekniikkaa. Hintaakin  hoidoilla on rutkasti, joten voin olla vain kiitollinen Suomessa saatavasta hoidosta. - Britanniassa mennään jo punnat edellä, kun arvioidaan lääkkeiden korvattavuutta. Mikä on esim. kahden lisäelivuoden arvo.

Perustietoni sairaudestani ovat jääneet 5 vuoden takaiselle tietotasolle. Mutta tietojen päivitys on aina tarpeen, vaikka asia on jäänyt taka-alalle.

Tämä päivä kannusti taas elämään kuin "viimeistä päivää". Jokainen päivä on loppuelämän ensimmäinen, mutta se voi olla myös viimeinen. Aurinko on lisämotivaatio ennaltaehkäisevän liikunnan harjoittamiseen huomenna - jumppa klo 9 ja sitten 5-6 km kävelyä kotiin.

http://www.europadonna.fi/
http://www.siskot.info/

4 kommenttia:

  1. Pitäisi muistaa tuo ennaltaehkäisevä liikunta minunkin, mutta sitä on niin helppo unohtaa. Taas kerran yritän ryhdistäytyä. Jokainen päivä voi meille kaikille olla se viimeinen, mutta kun kuvittelee olevansa terve, sen helpommin unohtaa. Kiitos, kun muistutat. Paljon lisää jatkoaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Omalääkärini sanoi, että ihminen on niin terve kuin itse kokee. Terveeltä tää olo tuntuu krämpistä huolimatta. Mutta asia kuin asia vaatii uskinvahvistusta välillä. Eilinen "saarna" teki tehtävänsä.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos toivotukesta näin jälkikäteen. Oli ihan hyvä vappu. Hyvää toukokuuta!

      Poista