18. karanteenipäivä

Tilasto: noin 1900 tartuntaa, 267 uutta tapausta, 187 sairaalassa joista 73 tehohoidossa, 25 menehtynyttä.

Maailmani on muuttunut? Tai ei ole muuttunut? Koko maailma on seis. Herään aamulla normaalisti noin 6  - 7.30. Ennen luin paperihesaria aamukahvin aikaan, nyt seuraan aamuteeveetä. Lehden luen iltaan mennessä. Lähden aamulenkille - suunnan määrittää kellonaika. Kymmenen jälkeen suuntana kirkkopuisto ja jos pääsen liikkeelle 8 aikoihin, niin voin suunnata luonnonsuojelualueelle, pieneen tammimetsään.  Liikkumissäteeni on noin 2 km. Ehkä voin hieman sädettä pidentää kun polkupyöräilylämpö (+10) on saavutettu.

Iltapäivisin jumppaan 2x30 min ja sitten onkin jo kahviaika ilman kahviseuraa kuten ennenkin ja koronainfo alkaa klo 15. Enää en seuraa intensiivisesti muita kuin pääministerin tiedotusta.  Pääministeri on synnynnäinen viestijä. Selkeästi ja yksinkertaisesti hän kertoo epämukavat rajoitukset ja hallituksen toimet. 

Tänään 18. karanteenipäivänä kävelin hautausmaalla ja silmäilin onko paljon ikätovereita jo pilven reunalla. Uuden osan hautapaikat ovat kuolinvuosijärjestyksessä, jos ei ole kyse sukuhaudoista.  Huomasin vain kaksi vuosilta 2018 ja 2019.  Enää en myöskään ollut ainoa elävä sielu kirkkomaalla, mutta siellä on helppo pitää 3 m etäisyyttä toisiin ihmisiin.

Jos vielä vähän muistuttaisin itseäni koronasta. Suomen säännöt ovat lähellä Singaporen sääntöjä. Siellä suljetaan tiistaina kaupat, mm. kirjakaupat. Meillä ei sentään "jahdata" koronan levittäjiä puhelimella. Joskin massojen liikkeitä voidaan. 

Päivän positiivinen.  

Ruokakauppojen nettitilaamisiin on saatu parannusta!n

Onnistuin tilaamaan ruuan kotiinkuljetuksen oven taa. Viime viikolla ja alkuviikosta oli täysin toivotonta saada toimitusaikaa. Nyt ruuat tuodaan pääsiäispyhinä.  Taian selvitä vappuun, mutta vain ruuan suhteen.

Kello on jo viisi ja omenapiirakka edelleen leipomatta. Laskennallisesti on paljon aikaa, mutta ei käytännössä. Miksi? Se on tää ikä...

Karanteenissa oleilua

Viime maanantaina pääministerin puheesta korvani kuulivat vain sanan karanteeni.

Hyppäsin kenkiini ja vauhdilla apteekkiin. Lääkkeeni sain, mutta en käsidesiä, jota olin jo etsiskellyt jo edellisviikkonakin.

Vielä oleilu hakee muotoaan ikäihmisten karanteenissa. Voinko liikkua vai enkö voi liikkua. Sosiaaliset kontaktit ja kahvilat olen poistanut, mutta lenkkipolut vielä käytössä, vaikka ne ovat kapeita ja välillä ruuhkaisia eli tulee lähiohituksia. Tänään lenkkeilin Kirkonkylän Kirkkopuistossa. Olin ainoa elävä sielu hautausmaalla klo 9  paikkeilla. Jos haluan pikkumetsälenkille, niin lenkkiaika pitänee siirtää aamu kuuteen, samoin viikonloppuna Keskuspuiston suunnalla.

Näin maailma hetkessä vaihtaa asentoa. Globalisaatio peruutetaan ja sen tekee pienen pieni virus. Olin viime viikolla katsomassa Oskar-elokuvaa ja alkuun yksi traileri oli elokuva nimeltään Maailmanloppu heinäkuussa 2020. En muista sen originaalinimeä, mutta nimi syöpyi ajatuksiin.

Päivä pyörii vielä infojen ympärillä ja nettijumppien testauksella. Työväenopistokin lähetti kotitehtävät sähköpostilla ja oikeat ratkaisut viime viikon tehtäviin.
Saa nähdä pysynkö ensi viikolla suunnitelmassani eli noudatan viikko-ohjelmaa lisättynä päivittäisellä tunnin kävelyllä. Olen vielä vähän toipilas, joten pitää olla armollinen itselle. Vielä en ole ratkaissut miten korvaan 2,5 v ja 5 kk ikäisten lapsenlapsien viikottaisen tapaamisen. Molemmat kasvavat ja oppivat uusia taitoja joka  viikko. Hoitokoirieni piti tulla hoitoon, mutta nyt sekään ilo ei toteudu.
Mutta aurinko paistaa, kuivaruokaa on kaapissa ja naapuri toi tänään kaupasta tuoretta kalaa. Netissä on liikuntaohjeet. Jalat ja kädet toimivat kohtuullisesti. Kukaan läheinen tai tuttava ei ole vielä sairastunut.
Tänään vielä yksilötasolla kaikki hyvin.

Tyhjiä päiviä ja oleilua

Sellaista tämä eläkeläisen elämä on. Niin ainakin olettavat nuoret miehet ja nimeltä mainitsemattomat apuset ja kakot. Viimeksi kun kuulin nuoren miehen toteamuksen eläkeläisen tyhjistä päivistä, niin pysähdyin. Vai oliko lause ironiaa?

Pitää oikein miettiä päivieni  tyhjyyttä. Tipahdinko tällä viikolla tyhjyyden tynnyriin?
Maanantaina Hesarin lukemisen jälkeen piti jo kiirehtiä klo 10 bussipysäkille. Senioritanssiryhmä  kokoontui 1,5 tunniksi opettelemaan uusia tansseja. Minulle kaikki on uutta, koska aloitin syyskuun alussa. Sen jälkeen runsas tunti kuntosalilla ja lopuksi uimahallille ja saunomaan? Kotona taas klo 16.
Tiistaina keskellä päivää kielitunti ja kotilounas. Sitten vauhdilla lymfajumppaan ja ehdin vielä silakkamarkkinoille pyydystämään maustesilakoita. Kotona jo klo 20.
Keskiviikkona Honkanummen hautausmaalle kanervat kahdelle haudalle, kaupasta punajuuria punajuurisoppaa varten. Lupasin palkaksi soppaa yhden telineen kokoajalle.
Tiskit oli tiskattu 21 mennessä.
Torstaina kevensin ohjelmaa. Fillaroin jumppaan ja jätin väliin kuntosalin ja vesijuoksun. Jätin väliin myös Oodin ja päätin tänään lukea lähes loppuun Tiukka paikka-kirjan, mikä kertoo hänen kokemuksistaan pakolaisvyöryn aikoihin.
Perjantaina joko leffaan tai johonkin konserttiin. Viikonloppuna Emmaan lauantaina ja metsään sunnuntaina.

Kuukauteen mahtuvat myös mummottelu, kerran kuussa kirjapiiri ja saunaryhmä. Joskus pitää myös siivota ja pestä pyykkiä ja tavata ystäviä. "Virallinen" satunnaisten menojen päivä on keskiviikko, joka on myös kirjapiirin ja saunaryhmän vakipäivä. Perjantai on varattu mummotteluun, jota voi tulla runsaasti muutaman viikon kuluttua, kun  uusi vauva syntyy. Ja huokaisupäivätkin ovat välillä tarpeen. Yks tai kaks mittääntekemättömyyspäivää viikossa. Ja pitää välillä muistuttaa itseään, että yli 70 ei ole enää 3-kymppinen eikä edes 6-kymppinen.
Tällaiselta näyttää maailma tänään, mutta huomenna kaikki voi olla toisin. Epikriisien alkulause ei enää olisi "hyväkuntoinen ikäisekseen".
Mutta paras pysyä tässä hetkessä ja nauttia tästä terveydestä ja luonnosta, mitä on jäljellä.
Pitäisi varmaan tarkkailla itseään kellokallemaisesti. Jos nopeudesta on liki 50%  haihtunut, niin päivän rutiineihinkin menee enemmän aikaa. Siis minuuttipäiväkirja jostakin maanantaista?

HENGISSÄ edelleen

Olen oleillut käytännössä 10 vuotta. Syöpäleikkauksesta tuli elokuussa 10 v. Viimeinen työvuosi oli oleilua sairaslomalla ja vuosilomalla ja työjäämistön järjestämistä ja tuhoamista. Moni tuttuni on sairastunut uudestaan 10 vuoden kuluttua ja sitä itsekin välillä epäilee, kun jokin  kipeytyy.

Oleilu käy työstä ja vanha ihminen on hidas. Jäljellä enää 50% nopeudesta, joka oli kolmekymppisenä. Eli vanhuus opettaa kiiruhtamaan hitaasti. Toimin kaupan kassalla samoin kuin äitini yli 7-kymppisenä. Olen antanut itselleni luvan olla hidas. 

 Hektisen päivän jälkeen tarvitsee 1-2 hengähdyspäivää ja tänään oli sellainen. Pieni sauvakävelylenkki ja sade yllätti. Mutta minimi liikuntaa tuli. 30 minuuttia. Tarvitsisin 10 tunti viikkoa kohti, mutta mittääntekemättömyys vaivaa. Päivä hujahtaa iltaan, maanantai perjantaihin ja vuosi ympäri. 

 Lenkillä näin ikävän "kohtauksia katolla". Backaksen vanhan lämpökeskuksen katolla pomppi joukko poikia. Näytti siltä, että he kokeilivat katon kestoa. Otin kuvan kaukaa ja lähetin Vantaalle johonkin osoitteeseen. Ympäristö - huono katto. Nuorisotyö - pojat vaarallisella alueella jne.

Taidan jatkaa oleilua.

Vanhuus

"Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan, ja nyt minut leikataan loimilangoista irti (Jes. 38:12)"

Ylläoleva lainaus on professori Antti Eskolan kuolinilmoituksen muistovärssy.

Hänen kirjansa "Vanhuus" herätti pari vuotta sitten pohtimaan loppuelämää (ni).

Miten kasvatan itsestäni hyvän sotevanhuksen ja valveutuneen mummon. Mitä merkitystä on mummon tekemisillä tuhoutuvan tulevaisuuden jarruttamisessa. 

Mutta kuitenkin 70% ilmaston lämpenemisestä johtuu ihmisen toiminnasta. Ja olen toistaiseksi vielä arvotettu ihmiseksi. Ensimmäiseksi pitää ottaa tarkasteluun vuorokauteni kaikkine pienine juttuineen. Mihin aikaan herään, nukuinko riittävästi? Mitä syön, mitä teen päivän mittaa. Tukeeko toimintani vanhukseksi (raihnaiseksi) muuttumisen hidastamista, maailman pelastamista. Aikamoisia vaateita tuleville vuosille/ vuodelle/kuukaudelle/viikolle/päivälle. Elänhän jo jatkoaikaa tilastojen mukaan. Viides jatkoaikavuosi on menossa. Elämäni kangas ei ole vielä valmis?

Istun puurolounaan ääressä, kaurapuuroa, pellavarouhetta, mansikoita, banaania (luomu), kuivatuista hedelmistä tehtyä sosetta, vihreää teetä. Sopinee myös nuorison maailmankuvaan. Söin myös juustosiivun, mutta sehän on tuomittavaa.  Mutta ajattelen itseäni. Kasvikalsium ei imeydy yhtä hyvin kuin eläinperäinen, vaikka kaikki terveysväittämät pitäisi testata itsellä eikä naapurin Liisan kertoman mukaan. Osteopenianhan sain jo syöpälääkkeistä. Tavallisesti juon vielä kahviakin mukillisen, välillä luomua, välillä perusmokka.

Kaikkin on oikeastaan aika hyvin. Edelleen voin itse päättää menemisistä, jaksan hyvin perusarjen, jaksan hoitaa yksvuotiasta pari päivää. Nytkin suunnittelen pistäytyväni Tallinnassa, Kirkkonummella ja loppiaisena 500 km lenkki maaseudulle junalla ja OnniBussilla. En tee uuden vuoden lupauksia, mutta "mitä tuli tehtyä" olisi ehkä hyvä tarkastella monen kuplan silmälaseilla 😊.

Vanhuu(teni)

Nykyisin  lukemismielenkiintoni kohdistuu elämän ääripäihin, vauvatietouteen ja vanhuuteen.  Omasta vauva-ajastani muistan kuulleeni hyvin vähän. Lapseni vauva-aika on unohtunut, mutta nyt elän mummouden ensikuukausia ja ihmettelen lapsen kasvua. 

Vanhuus askarruttaa kovin, koska se on jo läsnä. Minäkö vanha? Kyllä näin on, vaikka  terveydenhoitajan mielestä olen hyväkuntoinen ikäisekseni. Nyt pitäisi kävellä luonnossa, nostella puntteja, nukkua hyvin ja syödä terveellisesti. Enää ei puhuta raihnaisuudesta 70-80 ikävuoden kohalla. Oikea vanhuus tulee kuulema 85 vuoden paikkeilla ja silloin ehkä jo tarvitsee vähän apuja.

Kuinka voit?-kysymykseen vastaan aina, että voin hyvin. Pääsen vielä liikkumaan sinne minne haluan, mutta kaikkea "kivaa" on jo ilmaantunut.  Toisaalta nämä "kivat" pakottavat oppimaan uutta. Nyt tutkin maidotonta, gluteenitonta fodmap ruokavaliota.  Esim. sipuleista sallittuja ovat ruohosipuli ja purjon vihreä osa, pavuista vihreät salkopavut. Väitän että syön varmaan nyt terveellisemmin kuin aikaisemmin. Leivon itse leivän ja en syö pullaa, jos en itse tee. Sokeri, alkoholi, kahvi pois. Myös kaikki koisokasvit pois kuten peruna, tomaatti ja munakoiso. Kaikki marjat ja juurekset on sallittujen listalla. Vähän voi käyttää parsa- ja ruusukaalia. Kana, kala, kananmunat ja tofu sallittuja. Lisäksi probiootteja, molkosania, hyviä rasvoja ja vitamiininia. Eiköhän yks mikroskooppinen tulehdus parissa kuukaudessa rauhoitu. Sen jälkeen alkaa normalisointi. Eli kun vanhuutta kohti mennään, niin vauhti hiljenee, vaivat nuorenee ja lenkit lyhenee. Yöllä jomottaa milloin mitäkin kohtaa ja muisti pätkii. 

Mutta kevättä kohti kuitenkin. Päivä on pidentynyt jo tunnilla ja vihdoinkin lumi tuli ja peitti mustan maan pimeyden. 

Muori matkailee 2017

Parhaiten dementiaa ehkäisee laulaminen ja matkailu. Ja lisäksi tietysti oikea ravinto, riittävästi liikuntaa ja unta. Ei ole vaikea valita "erikoitumisaluetta". Koulussa laulunumero oli 5 ja pakkolaulu luokan edessä ihan hirveää. Muistan että kerran pistin pääni pulpetin alle ja pihisin, että minulla on kurkku kipeä. Lisäksi alaluokkalaiset istutettiin laulukokeen ajaksi yläkoululaisten pulpetteihin keskipaikalle ja yleisöä oli vähän enemmän. Luokallani kyläkoulussa oli vain 8 oppilasta. Alakoulussa oli 3 luokaa yhdessä salissa ja yläkoulussa 3. Ns. jatkokoululaisten tilannetta en muista tutkimatta. Tämä taustaksi erikoistumisalueen valinnalle.

Matkailu tietysti on valintani. Mutta matkustus edellyttää paljon rahaa tai sitten ei. Tallinnaan pääsee 3 euron lipulla talvikautena, OnniBussi ja Matkahuollon tarjoukset mahdollistavat kotimaan matkat. Haaveeni on matkustaa bussilla pohjoiseen niin pitkälle kuin mahdollista. OnniBussilla pääsee Rovaniemelle asti ja sitten pitää vain tutkiskella Matkahuollon tarjouksia. Ennen pääsi postibussilla, jota ei ole enää.

Matkustusvuosi on avattu traditionaalisella Tallinnan matkalla 2.1. Lippu 3 euroa, seutulippu vielä voimassa joten ei erillistä liityntämatkakustannusta. Kohteena Sininen Salonki SPA ja jalkahoito ja tietysti joulutori Raatihuoneen luona. Siellä ehdin nautiskella jouluglögin, joka oli terästetty Suomi100 liköörillä. Lumisade alkoi Tallinnassa juuri kun tulin laivasta ulos. Pikaristeilyllä ei ehdi nautiskella ruuasta, jos on jotain muuta erityistä, joten söin laivalla 9 euron kotiruoka-annoksen. Olin tiukkana. En ostanut kuin aterian ja kupin kahvia

. Taidan oppia. Minulla oli eväänä pähkinöitä ja pari hedelmää. Olin pihi matkailija.

Opettelen edelleen paikallismatkustamista. Kun pitää kulkea "uusilla" reiteillä lähiliikenteessä. Niitä avataan, muutetaan ja lakkautetaan että ei edes perässä pysy. Eilen etsiskelin Rautatieasemalla missä on laituri 16. Piti päästä Pihlajamäkeen. Kiertelin torin pysäkkejä, muistin Kansallismuseon pysäkin, mutta ei se ollut se.  Onneksi yksi tuulilasia puhdistanut kuljettaja ymmärsi kysymykseni ja näytti Ateneumin suuntaan. Tuon rakennuksen luona. Siellä se oli.  Olin jo missannut vuoron, jolle tähtäsin.

Eipä tässä muuta. Ulkona talvi ja sisällä lämmintä. Ei valittamista.