"Löytötavarakori"

Kadulla oli matkakortti. Poimin sen taskuuni ja mietin minne veisin - kirjastoon? Ei sittenkään. Olin menossa Helsingin keskustaan ja HSL:n palvelutoimisto oli vielä auki, joten vesin kortin sinne. Se laitettiin löytötavarakoriin ja kun kortin haltija hakee mahdollisesti uutta korttia, niin selviää, että kortti on löytynyt. Kortille saattoi olla ladattuna rahaa. Mutta ei minin olisi tarvinnut viedä korttia palvelutoimistoon.Olisin voinut jättää  kortin esim. bussinkuljettajalle. He toimittavat löytökortit löytötavaroihin. Oppia ikä kaikki..

Valoa, valoa, valoa

Kaamosaikaan kuulema leivän himo valtaa ihmisen noin 20 paikkeilla. Tosi on. Minulle tulee vastustamaton halu syödä voileipiä iltauutisten aikaan. Luin eilen HS:n sivuilta, että hiilihydraattihimo  voi taltuttaa kirkasvalolamppuhoidolla. Marssin lähikauppaan ja ostin Suomessa valmistetun kirkasvalon. Tuin työllisyyttä, maksoin arvonlisäveroa ja viritin itsessäni toivon, että kaamospaisumiseni stoppaa ja energiatasoni nousee.  Ravintolapäivän kunniaksi kotimatkalla söin lounaaksi voileipäkakkua ja suklaakakkua.  Mielihyvää ja veren sokeri korkealle.

Kello 15 paikkeilla istuin 30 min kirkkaudessa. Jännäsin menikö yöunet ja  tuleeko päänsärky. Sain vain energiapuustin. Sortteerasin kynttilä- ja lautasliinalaatikon, vaihdoin senkin ja sohvan paikkaa ja uni tuli (klo 1) odottelematta. Pää oli hieman tuhnu, mutta en ole varma oliko kirkasvalo syyllinen.

Tänään istuin 45 min kirkasvalon äärellä. Söin sunnuntaiaamiaisen, jonka osaset lyövät toisiaan korvalle. Siivu pekonia ja kananmuna paistettuna, kahvia, juureva-leipää. Mukillinen smoothieta, jossa oli 1 dl kotimaista omenamehua, lehtikaalia, pinaattia, persiljaa, basilikaa,  chiliä, inkivääriä, ruisleseitä, kauraleseitä 1 dl puolukoita,
Sipulin, valkosipulin, kurkuma-pippurisekoituksen jätän myöhemmin nautittavaksi. Testaan nouseeko energiatasoni, vaikka välillä nautiskelen roskaruokaa...















.

Näkymätön asiakas

Asiakas nähdään tai ei nähdä. Mietin perjantai-iltapäivänä olenko saanut uuden näkymättömän hahmon. Päätin pistäytyä kahvilla ennen asioiden toimittamista Helsinki-nimisessä kaupungissa. Klo oli noin 15 ja menin tilaukset otetaan pöydistä-paikkaan. Tarjoilijoita salissa oli ehkä  neljä ja huomaamistani odotellessa havaitsin, että kahvit ja leivokset tuli asiakkaille, jotka olivat tulleet myöhemmin.
Katselin kelloa ja päätin että 20 min on kyllä max aika odottaa tarjoilijaa joten olin jo lähtökuopissa kun minulta tultiin pyytämään tilausta. Odotusaikaani pahoiteltiin. Tilasin kahvin ja lämpimän voileivän ja kysyin että ei kait se kestä puolta tuntia. Ei toki oli vastaus. Mutta kuinkas sitten kävikään. Kahvikuppi tuli - join kahvin ja edelleen odottelin  leipää, joka tuli noin 20 min kuluttua pahoittelun kera kun kesti. Pyysin heti laskun ja  tarjosin rahaa, jonka tarjoilija sanoi hakevansa hetken kuluttua. Hetki kesti ja kesti, joten menin maksamaan kassalle. Jäi tunne että koko ajan simputettiin odottamisella.

Kahvilla pistäytyminen kesti liki tunnin... Ikävä juttu, mutta ainoa keino protestoida on jättää paikka väliin loppuelämäksi. Olen käynyt 1960-luvulta saakka ko. kahvilassa.

 Tiedän, että tuulipuvussa yleensä Hgin keskustassa on näkymätön palvelupaikoissa, mutta nyt päälläni oli punainen villakangastakki. En haissut pahalle ja olin selvinpäin, mutta olin  yksinistuva vanha nainen.
Taidan sittenkin lähettää palautetta, jos löydän netistä mahdollisuuden. Asiakas on aina asiakas, vaikka on vanha ja yksin.

Oleilua

Kuinka saat aikasi kulumaan eläkkeellä? Näin kysyi entinen työtoveri, jonka näin ensimmäisen kerran oleiluelämään siirtymiseni jälkeen. Pitää siis hieman miettiä mitä teen mittääntekemättöminä päivinä. Tänään oli yksi sellainen päivä.

Nousin klo 8 ja olin nukkunut erinomaiset yöunet. Kiitos eilisen 40 min kävelyn saateessa, puolen tunnin vesijuoksun ja terapia-altaan hieromasuihkujen. Aamurutiinit olivat valmiit klo 10 paikkeilla. Hesari luettu, aamukahvit juotu ja sänky pedattu. Sen jälkeen istahdin hetkeksi koneen ääreen, luin sähköpostit ja katsoin pari Studio 55-jaksoa Katsomosta, kyselin kaupungin liikuntapalveluista mahtuisko mummotsumbaan, mutta ryhmä oli täys ja 5 jonossa. Paikkoja alunperin 50. Olin jo kerran ilmoittautunut, mutta sekoilin syksyllä omien kurssieni kanssa ja jouduin peruuttamaan osallistumiseni. Harmi, sillä olisin voinutkin jo parin kerran jälkeen osallistua.

Aamupäivä oli jo ohi ja oli lounaan valmistuksen aikan. Keitettyjä pottuja,possunfilettä leikkeenä ja salaattia. Olin jo syönyt 3 päivää ratatoulea ja eilen pakasteesta keittoa ja teki jo mieli vastavalmistettua ruokaa. Iltapäivä- ja iltajuomaksi pannullinen  pakuriteetä hautumaan. Piti ehtiä viimeistään klo 13 ulos, mutta kello oli jo 14 kun toimetuin  kauppaan mutkan kautta. Kävelin noin 40 min K-rautaan ostamaan kympillä kaksi kynttilälyhtyä. Olen muutaman vuoden suunnitellut lyhtyhankintaa... Kotimatkan varrella kävin ostamassa matkakorttiin aikaa pari viikkoa ja ruokakaupassa. Siellä oli tuoreita perattuja pikkumuikkuja, joten nyt on vatsa täynnä paistettua kalaa. Päivälliseksi olisi riittänyt mansikka-mustikka-lese-smoothie, mutta en voi vastustaa paistettuja muikkuja. Puolet kalasaalista valmistin uunissa huomiseksi ja ylihuomiseksi.

Kotiin palasin 16:30 ja avasin netissä Tiedekulman lähetyksen, mutta se ei kiinnostanut. Paikallislehti oli jaettu ja nippu kaupallisia tiedotteita. Luin ne ja siirryin telkkarin ääreen. PS-ohjelma oli katseen kohteena ja sen jälkeen Neljän tähden illallinen.

Päivä on mennyt mittääntekemättä. En pitkästynyt. Huomenna on jo vähän ohjelmallisempi päivä. Aamurutiinien jälkeen jumppaan kymmeneksi ja sen jälkeen ehkä uimaan ja iltapäivällä olisi erilaista ohjelmaa Helsingissä ja illalla on Kaapelitehtaalla improvisaatioteatteriesitys. Ostin taas Sian säkissä eli Extemporesta 5 euron lipun. Kulttuuribudjettini pysyy kohtuullisena, kun käytän jokeri-lippuja, kirkkokonsertteja ja elokuvien iltapäivänäytöksiä.
Mittääntekemättäkin aika hujahtaa. Kirjaakin piti lukea, mutta en ehtinyt. Tuli puhelu väliin.

 

Kluuvin gallerian näyttelyn "yksityiskohta"

Pahis on oireeton

Viisi vuotta olen ollut oireeton eli rintasyöpä ei ole uusiutunut eikä todennäköisesti ole etäpesäkkeitä. Kiitos lääketieteen ja suomalaisen sairaudenhoidon. Kuitenkin joka päivä sairauden jälkitilat ja lääkitys muistuttaa menneestä. Mutta vaivani on  pientä ja vähäpätöistä, jos vertaan moneen muuhun sairauteen. Voin liikkua ja syödä mitä mieli tekee. Normaalisti vuotuiset kontrollit loppuvat 5 vuoden jälkeen, mutta osallistun tutkimukseen, jossa selvitetään herceptin-lääkityksen tehoa. Riittääkö 3 kk:n lääkitys vai ovatko tulokset parempia jos lääkitys kestää vuoden. Arpaonni suosi minua ja kävin liki vuoden 3 vkon välein herceptin-tiputuksessa. Tutkimuksen takia minulla on vielä 6- ja 7-vuotiskontrollit.

Syön vaihtelevan terveellisesti, liikun vaihtelevan riittävästi ja nukuin vaihtelevia yöunia. Mutta päivittäin lautasella on pari valkosipulinkynttä, raakaa sipulia, kurkumaa avec pippuri.Vihreää teetä ja pakuriteetä välijuomana. Viiniä ja olutta mielitekoon. Tällä iällä en enää pohdi, että alkoholilla ei ole turvarajaa. Mieliteko tulee harvakseen.

Liikuntamääristä on jatkuvasti erilaista tietoa. Mutta ikäiseni vanhan ihmisen pitäisi joka tapauksessa kävellä päivittäin 30-60 min ja vähän treenata lihaksia. Jostain olen lukenut, että vasta yli 10 tunnin liikunnalla on merkitystä syövän torjunnassa. 7-8 tuntiin kyllä pääsen, mutta normin saavuttaminen ei oikein onnistu.

Nukkumatti saapuu vaihdellen. Joskus klo 22 ihan väsyksissä, mutta kepeästi näkyy siirtyvän puoleen yöhön.  Onneksi noin 5 aamuna viikossa saan luomuherätä. Nyt kaamosaikaan unentarve on lisääntynyt melkein tunnilla. Ihka hyvä uni minulle on 7 tuntia ja vartti. Nyt nukun helposti 8-9 tuntia. Jotain iloa tästä oleiluelämästä :)

KULUTAN - SIIS ELVYTÄN

Mitä se nyt tarkoittaa? Tämän vuoden käytettävissä olevat luonnonvarat on jo kulutettu ja kaikki kulutus on "tulevaisuuden syömistä" ?

Ihmisen pitää syödä ja  hankkia kenkiä, jotka pitävät jalat lämpiminä. On pakko hieman nakertaa tulevaisuudesta.
Muut vaatteet voin hankkia kierrätyskeskuksesta. En tarvitse uutta puseroa joka viikko ja kolme vuotta vanhat kierrätyspuseroni ovat edelleen kuosissa. Kotona ei kukaan arvioi "työpukeutumistani". Elämäntapani ei siis ole suuresti elvyttävä? Mutta en osta kampaajapalveluja Tallinnassa, jossa käyn aika usein muutaman euron hintaisilla lipuilla.  Tavallaan ylläpidän virolaisten laivatyöllisyyttä syömällä yhden aterian laivalla, kokit ja kassahenkilöstö.  Muut alvit Suomeen ja voin päätökselläni vaikuttaa promillen verran siihen, että kampaajani säilyttää työpaikkansa.Tuomittavaa huvimatkailua...

Kuuntelin äsken radiosta muovipussijutta. Syyskuu ilman muovipusseja. Toimittajat tuomitsivat muoviset jätekassit. Ostan  kauppatavaroille hyvin harvoin muovikasseja. Käytän samaa kassia yleensä 10 kertaa ja jokaisessa repussa on aina yksi varalla. Ja suunnitelmalliseen kauppakeikkaan otan aina repun/kestokassin mukaan. Yhden hengen taloudessani voin  käyttää hedelmäpusseja roskapussina ja päivälehden pussitaitosta saa biojätekääreen. Kotona varalla on kuitenkin parjattuja erillisiä roskapusseja. Mutta jos paperipussit tulevat syyskuussa hedelmäosastolle, niin käytän niitä. Sekajätteenkin voi paketoida sanomalehteen, mutta paperinarua en taia hankkia paketin sitomiseen :).

Entisenä yksinhuoltajana, nykyisenä yksinasuvana eläkeläisenä sekä sodan jälkeisen niukkuuden kokeneena on vaikea heittää pois tavaraa, jolla voisi olla vielä monta elämää. Taisin kerran todeta, että jokaisella tavaralla pitää olla ainakin kaksi elämää.

Lajittelua

Sana lajittelu herättää mielikuvan jätteiden lajittelusta. Kierrätys vähän siistimmästä jutusta. Radio- ja TV ovat viime päivinä nostaneet kierrätyksen esille. Johtunee kaatopaikkadirektiivin muutoksesta eli ei tekstiilijätettä kaatopaikoille. Ehkä voin sivuutta asian, koska meidän taloyhtiön jätteet poltetaan? Mutta lajittelu ja kierrätys on niin iso osa elämääni, että en voi sitä sivuuttaa. Ja toisaalta polttojätteessäkään ei saa olla metallia, lasia jne. Harrastan myös taloyhtiön jätekatoksessa käydessäni lajittelua - erityisesti kartonkisammiossa on kokonaisia laatikoita ja sisällä muovit ja tyroksit. Minulla on aikaa joten litistän laatikot, jos niitä ei ole liikaa ja siirrän sisukset sekajätteeseen. Mielessäni manaan, miten luetun ymmärtäminen on vaikeaa. Sammion yläpuolella on selvästi mitä siihen saa laittaa.

Kaikkea voi lajitella; elämää, ihmisiä, tunteita ja ihan mitä vain. Viime viikkoina on päässäni kuitenkin pyörinyt niiden tavaroiden, kirjojen, lehtien ja vaatteiden lajittelu siksi, että pitää poistaa paljon tavaraa, jolla ei ole enää käyttöä ja jota en ole muistanut vuosikausiin. Ja niillä ei ole paikkaa kodissani - enää. Koska kuulun ikäpolveen, joka ei voi heittää mitään tunkiolle, jos tavara on käyttökelpoinen ja joka voi saada uuden elämän jossain muodossa muualla. Kasoja syntyy, koska vaatteita en osaa laittaa pois heti kun pitäisi.  Täytyisi poistaa myös työelämästä tuomani "kotiläksy". Joko teen sen tai heitän paperit suoraan silppuriin eli roudaan ne takaisin X-työpaikalleni :). Ei juttua kukaan enää odota

Juuri  nyt pitää poistaa silmistäni yli 10 v. vanhat aikakauslehdet. Mukamas luen niitä. En todellakaan. Mutta hidas on ollut matka oikeisiin sammioihin.

Mielestäni esineellä pitää aina olla kaksi elämää. Sanomalehti uudestaan paperiksi tai jätepussiksi, hedelmäpussi palvelee roskapussina ja suojaa biojäteastiaa. Nyt katselen pesemiäni mattoja, joita en enää tarvitse. Ne ovat vain 44 v. vanhoja, ihan ehjiä, mutta pieniä palovammoja niissä on. Silitysraudan kuva, kun olin laskenut raudan lattialle ja se kaatui. Odotan ilmojen viilenemistä ja vien ne HESYn kissoille ja koirille alusmatoiksi. Vieressä on T-paitakassi, jossa on T-paitoja menossa tassupyyhkeiksi.

Olen ollut täydellinen oleilija hellepäivinä eli jo 33 päivää - kotona en tee mitään. Ja jos lähen kotoa, niin istuskelen rantakallioilla. Tänään sentään keitin kasviskeiton. Kuuntelen radiota ja mietin mihin tämä maailma on matkalla."Teemestarin kirja" vähän raottaa ovea maailmaan tämän "menneen maailman" jälkeen

Oleiluelämän rutiinit 

 

Oleilun rytmittäminen talvikautena on helppoa aamuun, päivään ja iltaan. Herään klo 7 tai 7:30. Kylppäriin,  aamupuuro ja kahvi, lehden lukua tunti tai kaksi. AamuTV:n jätän väliin. Joskus katson netistä, onko ollut jotain erityistä ja tärkeimmät asiat kuulen radiosta. Jumpat kolmena aamupäivänä pitää arjen ryhdissä. Maanantaina klo 9, keskiviikkona klo 9:30 ja torstaina klo 10:00. Listalla vielä lauantaiksi kuntosali/uimahalli, mutta toteutus on ollut heikkoa.
Tärkein työni on pitää itseni fyysisesti toimintakykyisenä siltä osin kun se on omassa vallassani.

Nautin kahdesta aamurutiinista - luomuheräämisestä ja parista jumppaliikkeestä ja lehden lukemisesta rauhassa melkein kokonaan - urheilusta vain otsikot. Jos ei ole jumppaa, niin  välillä harmittaa,  kun klo on 14 ennenkuin pääsen mökistä ulos enkä ole saanut mitään aikakseksi. Joskus on olo, että  pitäisi ehtiä ja tehdä vaikka mitä, mutta tosiasia on, että päivässä saa olla 1 ns. "päätyö" (liikunta), 2. "työ" on esim. kirjasto ja 3. "työ"  kotityö kuten juuressopan keittäminen, siivous jne. Liikunnan lisäksi "töihini" kuuluu viron kielen opiskelu, ilmais- tai kohtuuhintaisten konserttien ja teatteriesitysten seuraaminen. Talvella kuulin radiosta, että vitosella voi päästä "hyviin töihin". Ostin kevättalvella kolme Sikaa Säkissä. Erinomaisia possuja eli konsertteja.
Päätin jo työssä ollessani, että klo 24 sammuu lukulamppu. Ennen nukahtamista on pakko lukea jotain kirjaa, lehteä  tai ruokaohjeita. 10-15 min riittää unilääkkeeksi.

Miten käy rutiinien kesällä?

 

Edelleen luomuherään, mutta yllätys yllätys. Herään vasta 8-9 paikkeilla. Perusaamun jälkeen mietin mitä tekisin, pesen ikkunat, menen fillaroimaan, uimaan, kävelylle, Helsinkiin. Ja kuinkas sitten käykään. Huomaan istuvani sisällä vielä klo 19 kesäpäivästä huolimatta eivätkä kotityötkään ole sujuneet.
Olen koko heinäkuun pohtinut, että pitää muutta aamujani siten, että pakkaan lehden ja kahvi ja voileivät reppuun ja matkustan/fillaroin jonnekin joen varteen tai peräti meren rantaan. Kesä on puolivälissä ja vielä en ole muuttanut aamujani.  Jospa huomenna? Perinteiset kesäretkenikin on tekemättä - saariin picnikille.  
Iltarutiinit meni välillä pieleen jalkapallon MM-kisojen takia, mutta mm. finaalissa  olin itse klo 23:30 "finaalissa" ja oli pakko mennä nukkumaan. Arvelin että peli menee jatkoajalle ja olin jo nähnyt riittäväst. Minulle riitti aamu-uutisten tulostieto.

Vielä on kesää jäljellä.


 

Ruokaa vaiko proteiinia, hiilihydraatteja, rasvaa, hivenaineita ja vitamiineja

Mitä aamiaiseksi, välipalaksi ja lounaaksi?

Söin aamupalaksi kaurapuuroa, pari desiä marjoja, palan pullaleipää päällä teelusikallinen oivariinia, viipaleen kalkkunafilettä ja ruokalusikallisen rypsiöljyä. Palanpainikkeeksi muki kahvia ja lehden lukuseurana vihreää teetä. Välipalana gefiluspiimää, siivu päärynää, mansikoita, hasselpähkinöitä ja mausteena ruokalusikallinen kurkumaa ja pippuria.
Lounaspäivälliseksi todennäköisesti kukkakaalia ja eilestä jäänyttä uunilohta. Lisäksi salaattia, jossa vihreää salaattia, tomaattia, kurkkua, sipulia, valkosipulia. Siis ruokaa, jonka pitäisi tukea terveyttäni, antaa nautintoa ja varmistaa energisyyteni. Pullaleipä eli kaurasämpylän puolikas oli ns. mielihyvää.

Mikä säätelee ruokavalintojani? 

Tykkään pekoniaamiaisesta, valkoisesta paahtoleivästä, hyvästä kahvista, pullasta.  Makkara ja kyljyksetkin maistuvat erinomaisilta ja perunaa rakastan sen kaikissa muodoissa, erityisesti uusia perunoita ja voita päälle.
Mutta vietän jo oleiluelämää eikä "mitään vikaa puutu". Järki voittaa mielihalun, vai voittaako?
Verenpaine pysyy hyvällä mallilla pienellä lääkityksellä vaikka syön mieluusti silliä ja suolalohta enkä syö suolatonta ruokaa.
Diabetessairastumisprosenttini on 80, mutta syön myös valkoista leipää, pullaa ja piirakoita, jäätelöä, suklaakonvehteja ja tummaa suklaata.
Syöpäleikkauksestani on kulunut kohta 5 vuotta ja olen juuri nyt virallisesti oireeton. Mutta eivät etäpesäkkeet ilmoita alkuvaiheessa missä luuraavat. Yritän kiusata mahdollisia häiriösoluja kurkumalla, valkosipulilla ja kaaleilla. Mutta syön myös makeaa, ja häiriköt tykkäävät makeasta.
Syöpälääke aiheuttaa jäykkyyttä ja muita pieniä sivuvaikutuksia.  Minulla on jo muutama.

Autokolarin jäljiltä pitää edelleen kuntouttaa polvea ja ilmeisesti kuntoutusohjeet olisivat tae polven hyvästä toiminnasta  pitkälle eteenpäin. Mutta kun fysioterapia loppui niin loppui systemaattinen ohjeiden noudattaminen. Pitäiskö syödä nivelruokaa? ;)

Kaikesta huolimatta tunnen itseni aika terveeksi. Kolottaa, mutta liki jokaisella näillä vuoskymmenillä kolottaa. Muutamista fyysisistä suorituksista on pitänyt luopua, kun voimat eivät enää riitä. En ole rakentanut voimavarastojani.

Suunnittelen ruokani "ravinto-opin" kautta, mutta olen sitä mieltä että 1950-luvun ruokavalioni on ihan ihanteellinen. Maalaiselämää ja ruuan matka maasta pöytään oli harvinaisen lyhyt. Peruna, lantut, porkkanat kellarin kautta pöytään. Kananmunat kanalasta ja kanat saivat kuopsuttaa, nokkia kaalia myös talvisin. Katosta roikkui aina kaali kanojen välipalaksi. Possu suolassa talven varalle aitan tiinussa.  Kerran kuussa jauhatettiin vilja jauhoiksi eikä jauhoihin lisätty mitään homeenestoa ja ne olivat aina tuoreita eikä vuoden vanhoja.
Maito oli käsittelemätöntä rasvaista koko maitoa. Lehmät olivat itäsuomalaisia kyyttöjä ja yksi ominaisuus oli korkea rasvaporsentti, mitä siihen aikaan arvostettiin. - Voi valmistettiin kotona separoidusta maidosta. Ei silloin ajateltu ravinto-oppia, vaan sitä että ruokaa sai riittävästi ja jaksoi.

Miten tästä eteenpäin?

Erinäisten ravitsemusoppaiden, laihdutuskeskustelujen, sairausjuttujen ja jopa virallisen ravintosuosituksen perusteella olen päätynyt samaan kuin viralliset asiantuntijat.
Kokonaisuus ratkaisee eli kaurapuuro on hyvä arkiaamuna, sunnuntaina joskus hyvällä omalla tunnolla muna-pekoniaamiainen. Lohturuokana  kaiken varalta yksi  kasvisvalmispizza  pakasteessa ja namipalana mielellään itsetehdyt pullat ja piirakat. Alkoholia mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan... Mielihalupaasto 5/7. Onnistunkohan?

Ja miksi?

Toiveena kohtuullisen toimintakykyinen loppuelämä - lyhyt tai pitkä. Toivossa on hyvä elää.

Yllä on yksi jalkapalloilta/yö salaatti.Usein kuitenkin salaatin asemesta  juustovoileipä.

Lounaalla ja pyöräteillä

Joskus olen todennut, että tiettyyn ikään saakka herraseura tarjoaa lounaita. Kypsällä iällä herraseuraa saa, kun lupaa maksaa ruuat :). Lounastin tänään kahden nuoren  herran kanssa (13 v. ja 16 v.). Terassi oli liian kuuma, joten valitsimme sisätilan. Valinnan varaa oli peruslounaspöydässkin, mutta seuralaiseni valitsivat pihvit. Lammaspata oli oma valintani. Viikon punaisen lihan kiintiö taitaa olla jo täynnä.

Poutasäällä kulkuneuvoni on polkupyörä alle 10 km matkoilla.  Tie-, putki- ja rakennustyömaat eivät ota huomioon pyöräilijöiden matkantekoa. Pyörätien katkaisua ei ilmoiteta  riittävän ajoissa, jotta voisi käyttää turvallista puolen vaihtoa eli esim. tien alitusta.  Mutta hengissä selvisin tänäänkin. Olen vuodesta 1962 pyöräillyt Pääkaupunkiseudulla. Onnekkaasti. Uskon itse, että 1960-luvulla käyttöön tullut varoviiri oli aika hyvä turva. Jostain syystä ne ovat hävinneet turvavalikoimista.
Liikenteessä en nykyisin pelkää autoja, vaan toisia pyöräilijöitä, koiran ulkoiluttajia ja sauvarullaluistelijoita.

Tällä suunnalla pyörätie katosi täysin.  "Lakia rikkomalla" selviydyin.

Kesä ja rahattomuus

Miten kesän voi viettää kesäisesti ilman rahaa tai hyvin pienellä budjetilla. Tapasin Lapissa aikoinaan yksinhuoltajaäidin, joka totesi että kerrankin,  kun loma alkoi, niin laskujen jälkeen ei jäänyt yhtään rahaa. Kaupasta sai ruokaa tilille ja lomarentouksen antoi kirjasto. Maailma on muuttunut 50 vuodessa, mutta monella ei ole edelleenkään mahdollisuutta lomamatkailuun. Lapset eivät pääse edes omasta lähiöstään pois.
Kirjasto auttaa myös nykyisin "matkustamaan" erilaiseen elämään. Pääkaupunkiseudulla asuva voin myös pistäytyä Helsingin saarilla joihin on lauttayhteys. Eväät reppuun ja kirja kainaloon. Lähimatkailu vie arkiympäristöstä "Etelään". Uunisaari on kesämökkini. Pihlajasaari Välimeren matka.

Helsingissä hehkutetaan nyt Haagan alppiruusupuistoa. Puisto on kehut ansainnut ja eilen riskeerasin kuntoni kanssa ja pyöräilin puistoon  katsomaan kauneutta. Se kannatti. Puisto on laaja, 8 hehtaaria ja kaikkialla kukki.  Voimat riittivät noin 25 km pyöräretkeen, mutta illalla olin aika väsynyt.
Ajelin aluksi vanhaa työmatkareittiäni, mutta Paloheinässä tuli ongelmia. Tunnelityömaa katkaisi tutun reitin, eikä missään ollut ohjausta Laaksoa kohti. Jouduin etsimään reitinpäätä ja välillä oli pakko käyttää pyöräily kielletty-väylää eli pururataa. Paluumatkalla tulin tuttua reittiä ja taas sama ongelma. Mistä pääsen pyörätielle? Liikennemerkkien vastaisesti ajoin Paloheinästä Keskuspuiston osuuden. Liikennemerkki kielsi pyöräilyn!. Oli reittivastaavalta jäänyt jotain huomaamatta?
Lähetin palautteen kaupungille. Saa nähdä, kauanko kestää kieltomerkin huputtaminen.

KOLEAA

 

Onpa innostamaton sää.Ihanasta kesästä syksyn synkeyteen. Onneksi en ehtinyt viedä toppatakkeja kesäsäilöön. Villakäsineet ja pipo. Ne ovat hyvät varusteen keväisessä syksyssä lapsilla ja mummoilla.

Pohdiskelen elämän menoa. Ikäiseni ystävä kuoli maanantaina, siskoni kolaroi eilen rekan kanssa onnekkaasti. Vain auto romuna ja ihmisillä pelkästään ruhjeita. Siskoni miehen veli haudataan viikon kuluttua lauantaina. Olen kuvitellut että yli 85 vuotiaana alkavat ystävät olla harvassa, mutta nyt ystäväni hupenevat alta 7-kympin. Tällaista elämä on - ohut hopealanka voi katketa koska tahansa.




Eilen huomasin portaissa, että pystyn menemään ne alas ihan niinkuin ennen. Tammikuun kolarini jälkeen polvet ovat kuntoutuneet todennäköisesti niin hyviksi kuin tällä iällä on mahdollista. Viikottainen fysioterapia ja päivittäiset liikkeet ovat tehonneet. - Vielä yksi kerta ja sitten loppu.

Pitäisi tehdä kaikenlaista kotiaskaretta, mutta saamattomuus vaivaa. Äsken tein bolognesesoosia. Keitin pottuja, mutta huomenna taitaa olla makarooni kattilassa. Tomaatti on sikahalpaa. Eurolla saa kilon. Ruotsalaiset uudet potut 49 snt kilo, mutta ne olivat aika mauttomia. Pitää keittää ja paistaa tai tehdä perunasalaatti ja hyvin maustettu kastike.
Hollantilaiset mansikat ovat myös kohtuuhintaisia ja kokoisia. söin eilen pari dl. Inhottava ihottuma nousi käsivarsiin. Olikohan se ihan tavallinen mansikkareaktio  talven jälkeen vaiko "maakohtainen". Muistan lukeneeni, että mansikoihin pitää totutella vähitellen talven jälkeen.

Kesää odotellessa

Maailmani valaistuu. Seuraan auringon nousuja ja laskuja. Nyt päivä on joulukuusta pidentynyt jo yli 10 tuntia ja vähitellen saan valoenergiaa, joka  auttaa tekemään erilaisia asioita. Kellarin raivausta, kaappien raivausta, ikkunoiden pesun ajattelua, kesän ajattelua ja kuinka oleilen kesällä kaupungissa.

Kaamospimeyden poistuminen on uskomattoman iso asia. Ajattelen jo kesän pidentämistäkin tai ainakin kesään vilkaisua marras-joulukuun vaihteessa. En ollut viime joulukuussa ainoa, joka vaipui syvään kaamosalakuloon.

Ymmärrän täysin talvisiirtolaisia. On helpompi hengittää ja liikkua kun ei tarvitse kiskoa liukuesteitä kenkiin ja toppahousuja jalkaan.

Mutta ensin kevään ja kesän valo ja toivottavasti myös lämpö.

Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2014 aamu valkeni valkoisena - lumiräntää maassa. Jo yön oli satanut vettä, mutta aamulla muuttui  rännäksi. Mutta puoleltapäivin aurinko ilmaantuji taivaalle. Ihmeellinen energialähde on aurinko. Kun vaivun lokakuussa kaamosalakuloon, niin herään siitä vasta maaliskuussa. 

Voimani alkavat palautua autokolarin aiheuttaman stopin jälkeen. Energia riitti jopa viiden valokuvalaatikon plaraamiseen, mutta se oli kovin pölyistä harrastusta. Kasvoja kirveli ja käsivarret ja myös kasvot olivat tulirokkopunaiset. Onneksi ongelma ei kestänyt yötä kauemmin.

Olen oleillut kotona perjantain ja lauantain. Ihan vain tavallisia kotipuuhia ja kaupassakäyntejä pe ja la, koska kokeilen sunnuntaina paria ruokaa ja kauppakassi ei saa painaa liikaa kerralla.
Toistaiseksi oleilu ei ole ollut pitkäveteistä. Ma, ke, to ja la liikuntaa aamupäivisin kuntoutumisen takia  ja sitten kunnon ylläpitämiseksi. Pitäisiköhän ottaa tähtäimeen puolentoistavuoden kunnostaumisjakso ja Naisten kymppi :). Olen silloin vasta 70 v.

Kaikkialla kuuluu sama sanoma -  mene kuntosalille jotta lihasvoima säilyy, nuku hyvin, syö monipuolisesti ja nauti kulttuurista Näillä mennään loppuelämä.

Oleiluelämän 3 ensimmäistä vuotta

Jätin työpaikan avaimet lopullisesti 11.2.11. Siitä alkoi ns oleiluelämäni. Kaikkea muuta. kuin oleilua alkuun. Viimeinen syöpähoitoni oli päättynyt pari kuukautta aikaisemmin. Jouduin yks kaks opettelemaan aivan uusia asioita. Omaishoitoa, vanhushoitoa, pesän selvitystä ja mitä kaikkea asiat toivat tullessaan.

Tässä nyt sitten olen ja oleilen. Välillä ihmettelen mihin mustaan aukkoon aika juoksee. Pidän kyllä mielessäni ensimmäisenä eläkepäivänäni kuullun ilon aiheen. Eläkeläisen suurin ilo on  löytämisen ilo. Oleilen aamulehden ja puurolautasen ääressä pari tuntia jos ei ole jumppapäivä ja viron kieltä.
Välillä selvitän itselleni mihin aika on juossut ja mitään en oikeasti ole saanut aikaseksi. Mutta pitääkö saada? Töitä olen tehnyt noin 6 vuotiaasta asti ja 16 vuotiaasta olen itseni elättänyt ja 49 vuoden jälkeen lopetin työnteon. - Minulla oli kyllä suunnitelmia eläkevaiheeseen, mutta onneksi muistin aina lisätä "jos olen terve". Ja en sitten ollut.

Taidan unohtaa Apusen ja Sarasvuon mielipiteet ja oleilla siten kun parhaaksi näen. Siis luen aamulehteä aamuisin pitkään ja hartaasti jos ei ole jumppa-aamu (3 krt/vko), teen ruokaa ja käyn kaupassa kaikessa rauhassa ja yritän kävellä 1 tunnin ulkona valoisaan aikaan. Ns vapaaehtoistyötä teen vähän ja sen piirissä on nykyinen "työyhteisöni".

Koska kaikki taidot ruostuvat, jos niitä ei ylläpidä. Tämä on oma treenikenttäni. Nyt kuivaa virka tekstiä, mutta opettelen toisenlaista otetta.  Väittävät että vanhanakin oppii, joskin vähän hitaammin. Päätin testata...