Kamala kaamos

Olen ihmetellyt kaamoksen "kamaluutta". Syyskuun alkupuolelta olen istunut kirkasvalolampun äärellä aamuisin ja aurinko on paistanut kirkkaasti kaksi viikkoa. Makuuhuoneen ikkunasta näkyy  aurinkoinen keltainen koivu. Kaikesta huolimatta olen supersaamaton, nukun aamuisin yhdeksään ja syön ja syön. Mielestäni viime vuosi ei ollut näin ongelmallinen. Ja olin kaikenlisäksi Alpeilla viikon. Joskin matka vähän lässähti matkaseurani sairastumiseen ja oman lonkkani tulehdukseen.

Kirkastuisikohan huominen vaikka sadetta luvataan. Olin tänään Meikussa vuotuisessa lääkärintarkastuksessa eikä mitään pahiksia ollut näkyvissä. Labratulokset olivat tähdittömiä ja yleisolo kaamoskamaluutta lukuunottamatta ihan kunnossa.  Juhlan paikka.

Uutisissa kerrottiin, että eläkeläiset köyhtyvät - mutta  hallitus on sitä mieltä, että on parantanut eläkeläisten asemaa.  Jostain syystä ei ylihyvinvoivilta pahemmin ole nipistetty "etuuksia".  Muistan 1960-luvun alkupuolelta että silloin jo oli selvää, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Olen tässä eläkeläisenä pohtinut mikä on ikääntyvän väestön mahdollisuus aktiivielämään. Osalla 1930-1950 syntyneillä on suhteellisen pienet eläkkeet. Monet avioparit hädintuskin yltävät yhdessä keskimääräiseen eläkkeeseen (ei tarkistettua faktaa, vaan mutua lähipiiristä). Maaseudulla pitää olla auto ja itse olla ajokykyinen tai jos kunta on varoissaan, niin voi saada asiointimatkoja. Teatteriliput maksavat, konserttiliput maksavat, elokuvat maksavat ja eläkeläisalennukset ovat useimmiteen 2 €.

Itse selviän, kun käytän palveluista maksuttomia palveluja,  esim. sporttikorttia, jolla pääsen maksutta uimahalliin ja kuntosalille. Kulttuurissa pysyn 50 €:n kuukausibudjetissa. Matkamenoissa laskeskelen itse esim. kuinka monta kertaa joudun käymään Helsingissä. Bensaan ja bussilippuihin budjetoin 100 €. Vein viime viikolla kesäautoni pois ja "avoautoni" (fillari) etukumi on puhki.  Ostin 30 päivän seutulipun, 98 €. Mahtuu just budjettiin.
 Itävallan matkalle sain sponsorin :) syntymäpäivän johdosta. Kuvat katosivat kadotetun puhelimen mukana...

Hoi palvelu - älä karkaa älyseinään ja automaatteihin!

Taidan olla jo sopivasti vanha ihminen, koska jäykistyn kauhusta kun näyttää siltä että metrolippua ei saa kuin automaatista, lentokoneeseen pitää yrittää kahden automaatin kautta ja taskuvarkaat ottavat kohteekseen. Vähän lohduttaa että myös 40 v nuoremmat näyttävät myös "sekoilevan" automaattipalveluissa ja myös nuoremmilta varastetaan lompakoita ja käsilaukkuja.

Kävin Tukholman risteilyllä ja laivaanpääsyn automatiikka on kohtalaisen kivuton. Riittää kun näyttää viivakoodin lukijalle. Sitä ei kukaan huomaa, että minulla aina aluksi maihinnousukortti väärinpäin ja ihmettelen miksi portti ei aukene mulla. Toistaiseksi vielä hoksaan virheeni.

Viikkarin laiturista aina kävelen Tukholman keskustaan, mutta Värtanin satamasta pitää matkustaa metrolla ja takaisin voi kävellä, jos energiaa riittää. Värtanissa näytti, että lippuja ei enää myydä lehtikioskista, koska  asemahallin seinustalle on ilmaantunut kolme maksuautomaattia, mutta vielä oli lippuluukulla ihan ihminen pelastamassa automaattipelkoiset.

Tukholmassa oli loistava syyssää, tyyntä ja aurinkoista. Tunnelma vähän laski, kun huomasin että taskussa ei enää ollut puhelinta, jolla olin kuvannut matkan varrella muistilappuja itselleni. Pihistäjä sai huonon saaliin.  Puhelimeni oli jo vähän jeesusteipillä korjattu. Mutta omalta kannaltani Tukholman roskakoriin katosivat Itävallan kuvat ja kaikki yhteystiedot. Olen joskus kirjoittanut kaikki puhelinnumerot paperille, mutta en ole päivittänyt listaa moneen vuoteen.  Nyt vain odottelen soittoja tai etsiskelen Fonectasta. Kaksi numeroa olen tallentanut uuteen puhelimeeni, johon en edes osannut vastata ennenkuin kaivoin netistä 200 sivuisen käsikirjan, jossa jo noin sivulla 40 kerrottiin, miten vastataan.Toivottavasti muistan vielä huomenna.

Energiani kuitenkin häipyivät Tukholman aurinkoiseen säähän ja palasin kipinkapin  metrolla takaisin laivalle. Kävelin satamassa laivan aurinkokannella ja askeleita kertyi vaivaiset 22 000. Tavoite ko päivälle oli 30 000 ...

Mikä muuttui, kun 70 vuotta täyttyi?

Vuosi 1945 oli ensimmäinen suurten ikäluokkien vuosi, joskin vasta elokuusta lukien syntyvyys "räjähti". Eliniän odote naisilla oli 61 vuotta ja miehillä muistaakseni 58. Kovin oli erilainen Suomi silloin. Nyt 70 vuoden  ja 1 viikon ikäisenä pakosta tulee mieleeni elämän jatkoaika.  Todennäköisesti olen vähän terveempi kuin 7-kymppiset vuonna 1945. Mutta ikälisät tulevat. Ihan oikeesti tunnen itseni  uupuneeksi jo klo 10 illalla. Lonkka on kiukutellut liki 3 viikkoa ja olen odottanut jospa aika hoitaisi. Sen verran kiukkunen lonkka on ollut, että päädyin ostamaan flunssaburanaa, koska sen  voi liuottaa veteen ja imeytyminen alkaa jo suussa. Tänään onnistui Lavis melkein ilman  kipua. Vähän fuskasin. Ja se annettanee anteeksi ikäni vuoksi, koska kyseessä ei ollut mikään senioritunti, vaan myös 3-kymppiset osallistuivat samalle tunnille.
Toimeen ryhtyminen on työn takana. Pyykkikasa on odottanut silitystä kokonaisen viikon. Silitän aika harvoin  - yleensä vaan sivelen suoraksi. Piti silittää, kun tulin kotiin, mutta ei onnistunut.
Muisti pätkii ns. ikään kuuluvalla tavalla toistaiseksi. Tärkeitä menoja en vielä ole unohtanut, mutta muutamia tilaisuuksia, joihin olen luvannut mennä, on jäänyt unholaan. En ollut merkannut allakkaan.

Olen seurannut muutamien 71 vuotiaiden  ystävieni elämää tänä vuonna. Vakavia terveysongelmia on ilmestynyt ja tulkintani nyt on, että ei 70 v. ole mikään erityisen huono ikä, mutta vuoden kuluttua on jo paljon enemmän asioita, joita ei pysty tekemään terveyden pettämisen takia. Siis kiitos ja kunnioitus jokaiselle kohtuuterveelle päivälle.
Perustsekkaukset ovat tänä vuonna siirtyneet syyskuulta lokakuulle. Lääkäriaikaa on siirrelty edestakas. Nyt voimassa oleva aika on neljäs. Vielä sekin ehditään muuttaa.
Näillä eväillä mennään.