Koiramummon elämää

 

Heidän piti vain tulla parina päivänä päivähoitoon männeellä viikolla. Koiraneidit Lola ja Vivi tulivatkin ke/to yöllä kello 2 ja lähtevät ma/ti yönä kello 4. Tuli yllättävä suunnitelmien muutos.

Märkäruokaa oli varastossa ja ehdin vielä kauppaan ostamaan jauhelihaa. Saan itsekin aina jauheliharuokaa, kun koiraneidit ovat kylässä. Peruin muut viikonloppuajatukseni. Olin oikeasti sitä mieltä, että 500 km autolla-ajoa ei ole hyvää lonkkatulehduksen hoitoa. Tai kilometrien yhtämittainen kävely tai jumppa ei ole nyt hyväksi.

Elämme hyvin aikataulutettua elämää, mihin sisältyy ruokailut, 4 ulkoilua ja päiväunet. Ulkoilut yritän suunnitella siten, että aamulla työmatkalaiset ovat jo fillaroineet töihinsä ja koululaiset menneet luokkiinsa eli aamulla n. 9.10 ulos. Lola haukkuu lähes kaikki vastaantulevat koirat, koulutuksesta huolimatta. Vain kahta koiraa  voi kuonotella.  Aamupala pitää saada heti, kun tullaan kotiin.  Sen jälkeen mummon puuro ja kahvi sekä sHesarin lukua, mistä Vivi ei tykkää. Pitäisi leikkiä vähän enemmän. Kello 13 paikkeilla seuraava pissalenkki ja 14 mummon lounas ja koiralasten välipala. Tänään se oli keitettyä porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Sitten päiväunille. Kun menen makuuhuonetta kohti, niin välittömästi  kaksi kuonoa suuntaa sänkyä kohti. Pienin tulee mahan päälle ja toinen kehnää kylkeen. Yritän lukea jos pystyn pitämään kirjaa kädessä. Kirja on minulle hyvä unilääke. Toinen tärkeä ulkoilu  edeltää päiväruokaa. 17-18 paikkeilla on vaikea löytää reittiä, joka olisi haukkuttavista vapaa, mutta pienen mutkan voi aina tehdä. Ja sitten vain odotellaan iltalenkkiä ja koirat rauhoittuvat odottamaan koska menen nukkumaan.

Tänään olen suunnitellut lähteväni illalla jääkiekkokisan toisen erän alussa liikkeelle. Isot koirat katsovat matsia.

Olen tehnyt päätöksen, että "mummolassa" on erilaista. Yksin ei koirien tarvitse olla tuntia kauemmin. Jos minulla on pitempiaikainen meno, niin palkkaan  seuralaisen koirille. Seuralaispalkka on ateria. Tulee laitettua itsellekin ruokaa.

Vivi inhoaa valjaita ja piiloutuu aina jos huomaa että valmistaudun uloslähtöön. Minusta on tullut vähän epäreilu. Yllätän valjailla ennen kuin itse olen sen näköinen että menoksi. Kohta taas mennään, Venäjä saa pronssia joten jääkiekkoa ei kannata enää seurata. Sory Vivi. Tulen nyt valjashaalarin kanssa.

Miten SOTE muka auttaisi?

Olen todennut kaikille terveyskeskusarvostelijoille, että olen saanut TK:sta tarvitsemani hoidon. Olen kehuskellut omalääkäreitäni enkä suotta. Nyt lonkkabursiittini on kuitenkin kiukustunut ja menin perjantaina tuskallisesta jumpasta suoraan varaamaan lääkäriajan, koska sittenkin halusin puuduttavan kortisonipiikin. Mutta kuinkas sitten kävikään. Kehumani omalääkäri oli lähtenyt pois, sijalle oli tullut lääkäri, joka oli jäänyt 4 viikon lomalle ja minulle tarjottiin akuuttiin vaivaan aikaa 29.6. Tietysti voin mennä maanantaina klo 8 jonoon jonottamaan päivystysaikaa viikolle. Ajat kuulema menevät puoleen päivään mennessä. Tietysti voin soittaa... Jos pääsen linjalle maanantaiaamuna. Siis omalääkärijärjestelmä pahentaa tilanteeni. Ei voi olla totta. Mutta kyllä se on. En halua halua mennä piikitettäväksi, jos piikittäjä tekee homman ensimmäistä tai toista kertaa. En tiedä ovatko päivystävät lääkärit keikkailijoita. Piikin pitää osua suoraan kohteeseen eikä viereen. Mitäs nyt muori. Kävin naapurissa eilen ja sain hyviä vinkkejä ja suosituksen suolakäärehoitoon.  Nyt sitten istun kolme kertaa päivässä suolakääre pöksyssä. Katsotaan sanoo itsehoitaja. Mitenköhän SOTE-maailmassa asia hoituisi?

Ei tämä kevät pelkkää kipuilua ole ollut. Olin ihailemassa narsisseja (n. 30 000) narsisimetsässä, opettelemassa piri-piri kanan valmistusta Mosambik-seuran ohjauksessa ja  noin kuukaudessa olen fillaroinut n.  266 km. Kävin Ateneumissa toisen kerran Japanomani-näyttelyssä ja katsoin myös klassikot. Ja kesä tupsahti syliin ja on nyt kauneimmillaan. Joten naatitaan valosta, vihreydestä ja kukista.

.300  vuotta vanhan tammen latvusta